Kymmenet äidit ja lapset kutsuttiin kameran eteen - kuvan takana koskettava tarina

06.08.2019 18:45 - Senni Loikala

Naisten suuri unelma toteutui lopulta.

Yhdysvaltalainen valokuvaaja Ashley Sargent julkaisi heinäkuun lopulla Facebookissa kauniin kuvan, jossa on paljon äitejä lapsineen kirkkaan värisissä vaatteissa vehreän maiseman keskellä. Mukana eri ikäisiä äitejä ja lapsia.

Kuvalla on erittäin koskettava sanoma. Sargent kertoo, että kuvan naiset ovat kokeneet keskenmenon elämänsä varrella. Lopulta heidän suuri unelmansa on kuitenkin toteutunut, ja he ovat tulleet äidiksi.

Sargent kertoo päivityksessä, että hän kärsi pitkään lapsettomuudesta. 

"Painimme lapsettomuuden kanssa lähes neljän vuoden ajan. Olin jo menettää toivoni. Olen hävennyt itseäni. Minusta tuntui, että minussa oli jotakin vikaa... että se olisi minun syytäni, ettemme saaneet lasta, jonka epätoivoisesti halusimme saada."

Valokuvaaja painottaa kirjoituksessaan, ettei ole itse kokenut keskenmenoa. Hän kertoo kuitenkin tietävänsä, miltä toivottomuuden tunteet unelman toteutumisesta ja mittaamattoman suuri halu tulla äidiksi tuntuvat.

Sargentin mukaan kuvan yhtenä tarkoituksena on antaa toivoa heille, jotka ovat kokeneet keskenmenon ja jotka unelmoivat olevansa vanhempia vielä jonain päivänä. Valokuvaajan mukaan kuva viestittää myös, että keskenmenot ovat melko yleisiä. 

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: 5 merkkiä, jotka voivat paljastaa varhaisen keskenmenon

Lue myös: Sara Forsberg kertoi avoimesti lapsettomuudestaan: "Sen kuuleminen oli musertavaa"

Lue myös: Tutkimus selvitti, millaisiin pariskuntiin kohdistuu eniten vihaa - yllättääkö tulos?

Kilpailut

Uusimmat