Kuva: Shutterstock

Mitä asusi väri kertoo sinusta? Työhaastatteluihin kannattaa valita esimerkiksi mustaa

29.05.2019 12:15 - Katariina Auvinen

Tutkimuksen mukaan miehet pukeutuvat useammin mustaan myös silloin, jos haluavat tehdä vaikutuksen treffikumppaniinsa.

Valitsemasi asu kertoo sinusta ja persoonastasi todella paljon. Yleensä ihmiset miettivät erityisen paljon, mitä he laittaisivat päälleen esimerkiksi työhaastatteluun. Moni valitseekin normaalia arkea siistimmät vaatteet, jotta tekisi vaikutuksen mahdollisiin työnantajiin. 

Jos sinulla on tulossa niin työhaastattelu kuin joku muu tärkeä työtilaisuus, asiantuntijoiden mukaan sinun kannattaisi pukeutua mustaan. Tutkimuksen mukaan musta on neutraali sävy, joka ei ärsytä ketään ja näyttää aina tyylikkäältä. 

Tutkimukseen osallistui 1500 brittiä, joilta kysyttiin mielipidettä eri väreihin ja niiden vaikutuksiin asussa. Kävi ilmi, että monet miehet pukeutuvat ensitreffeille mustaan, koska kokevat sen tuovan menestyksekkäämmät treffit. 

Toisaalta taas naiset pukeutuivat usein punaiseen, jos he halusivat tehdä treffikumppaniinsa vaikutuksen. 

Jos yökerhoelämään mielii, hopea oli paras väri siihen hommaan kun taas kuntoillessa ihmiset kokivat olevansa motivoituneimpia sinisissä treenivaatteissa. 

Suurin osa tutkimukseen osallistujista, ei mieti aktiivisesti, minkä viestin he lähettävät asujensa värisävyllä toisille. Monet mieltävät vain alitajuntaisesti tietyt sävyt paremmiksi toisiin tilanteisiin kuin toiset. 

Ihmiset kokivat, että valkoiseen pukeutuneet ihmiset ovat mahtailevia ja pinkkiä pitävät miehet taas itsevarmoja. 

Lue myös: Räväkkä neonväritrendi on täällä taas! Katso kesän kuumimmat sävyt kauniiseen manikyyriin

Lue myös: Tavallisuus on kaukana uudessa silmämeikkitrendissä - sopii hänelle, joka haluaa säväyttää

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat