Kuva: Shutterstock

Naisen ostaman kirjan välistä löytyi koskettava yllätys - kuva leviää netissä

01.05.2019 14:15 - Katariina Auvinen

Ashley Jost osti kirjan, jonka välistä tippui seteli.

Varmasti moni meistä tietää tunteen, kun hyvä kirja tempaa mukaansa. Lukeminen saa unohtamaan hetkeksi omat maalliset murheet ja kirjan voi ottaa mukaan vaikkapa työmatkoille. 

Ashley Jost oli ostanut kirjan läheisestä kaupasta. Hän oli ehtinyt lukea yhden luvun ja oli laittamassa kirjaansa jo pois, kun sivujen välistä leijaili viiden dollarin seteli, joka vastaa hieman yli neljää euroa. 

Kun Jost tutkiskeli kirjaa tarkemmin, hän löysi viestin viimeiseltä sivulta, joka oli kirjoitettu vaaleanpunaiselle paperille. Viesti oli osoitettu henkilölle, joka ostaa kirjan.

"Sille, joka ostaa tämän kirjan.

Minulla on ollut todella rankka päivä, joten ajattelin, että voisin piristää jonkun muun päivää hieman tällä pienellä yllätyksellä. Mene ja osta itsellesi kahvi, donitsi tai vaikkapa kasvonaamio. Joka tapauksessa hemmottele itseäsi hieman. Muista, että sinä olet rakastettu, upea ja vahva.

Rakkaudella, Lisa" 

Jostin julkaisun oli jakanut muun muassa Love What Matters -sivusto, jonne monet olivat kirjoittaneet tuntemuksiaan tuntemattoman järjestämästä yllätyksestä. 

"Tuo oli aivan ihastuttava yllätys." 

"Toivottavasti Lisan päivät ovat parantuneet. Hän vaikuttaa aivan mielettömältä ihmiseltä." 

"Tämä todella kosketti minua. Minullakin oli erittäin rankka päivä vähän aikaa sitten ja toivon, että voisin olla Lisa jollekin myös jonain päivänä." 

Katso kuva alta. 

Lue myös: Raakel Lignellin kirjassa paljastus rajusta väkivallasta: "Silmäni ovat muurautumassa umpeen"

Lähde: Love What Matters 

Kilpailut

Uusimmat