Kuva: Tigz Rice - Lingerie & Boudoir Photography

Pin up -unelmaansa tavoitteleva Hilla: 'Haluan pärjätä persoonalla, en vammaisuudella'

15.04.2019 11:15 - Reija Saarinen

Hilla Lehtimäki tunnetaan myös nimellä Florrie von Cloudberry.

Uutisoimme viime vuonna cp-vammaisesta Hilla Lehtimäestä, jonka haaveena on olla ammattimainen pin up -malli. Kyseistä unelmaa kohti hän on tehnyt päämäärätietoisesti töitä ja nyt yksi etappi uralla onkin saavutettu.

Äänestyksen kautta Lehtimäki eli tutummin Florrie von Cloudberry pääsi mukaan osallistumaan maailman suurimpaan pin up -kisaan, joka järjestetään Yhdysvalloissa.

Muutama päivä ennen kisamatkaa Lehtimäki kertoi tunnoistaan Voice.fi:lle.

- Fiilis on edelleen hieman epätodellinen ainakin sen osalta, että matka todellakin käy rapakon taakse ensimmäistä kertaa. Matkusteltua on kyllä tullut, mutta ei koskaan aiemmin jenkkeihin. Olen hankkinut julmetusti vaatteita ja asusteita, etsinyt sponsoreita ja tilannut luotto-ompelijaltani ”stage-puvun” kisan finaaliin, Lehtimäki kertoo.

Kaiken kaikkiaan tavaraa lähtee mukaan muutaman ison matkalaukun verran, jotka kaikki ovat täynnä vaatteita.

- Kenkiä, iltapukuja, päähineitä ja muita asusteita, kosmetiikkaa sekä muuta asiaan kuuluvaa. Olen yleensä melko kompakti pakkaaja, vaikka moni ei sitä varmaankaan uskoisi, mutta tällä kertaa tuntuu kuin mukana on koko garderobi ja vähän päälle.

(kuva: Kimmo Janhunen / Relics Images)

Eniten Lehtimäki odottaa yhteistyömahdollisuuksia alan suurimpien toimijoiden kanssa. Tietenkin myös sijoittuminen kisassa on haaveena, mutta hän ei halua, että hänen erilaisuutensa vaikuttaa lopputulokseen millään tavalla.

- Jos jokin vähän mietityttää, niin ehkä se, että saatan kilpailussa joutua positiivisen diskriminaation välineeksi. Haluan pärjätä persoonallani ja osaamisellani, en vammaisuuden luomalla ”erilaisuudellani”, hän kertoo.

Itse tapahtuma järjestetään Las Vegasissa 18.-20. huhtikuuta.

Lue myös: Tältä 50-luvun pin up -tytöt näyttivät oikeasti

Lue myös: Pin-Up -Sini lopettaa: "Kiusaaminen, hyväksikäyttö ja petturuus nujersivat minut"

Kilpailut

Uusimmat