Kuva: Shutterstock

HS: Hiuslakkaa ja tulta - vanhemmat huomio, vaarallista leikkiä tavattu suomalaisnuorten parissa!

29.01.2019 09:30 - Senni Loikala

Helsingin Sanomien mukaan Etelä-Suomessa oli viime viikolla kaksi erillistä tapausta, jossa varhaisnuoret yrittivät sytyttää hiuslakkaa tuleen. Ilmiön laajuutta tutkitaan.

Kauniaisissa tuli viime viikolla ilmi tapaus, jossa yläasteikäinen poika suihkutti hiuslakkaa ja sytytti sitä tuleen julkisella paikalla. Nuorisotyöntekijät tulivat paikalle sattumalta ja puuttuivat tilanteeseen. Aiheesta uutisoi Helsingin Sanomat.

Myös Espoossa oli vastaavanlainen tapaus viime viikolla. Helsingin seudun sairaankuljetus julkaisi perjantaina Facebook-sivullaan päivityksen, jossa yritys kertoi törmänneensä sattumalta noin 10-12-vuotiaaseen poikaan, joka suihkutti vaatteisiinsa hiuslakkaa ja yritti sytyttää niitä tuleen. Palo saatiin sammutettua. Työntekijät ottivat sytyttimen pois pojalta ja juttelivat hänen kanssaan.

Kauniaisten kaupunginkanslian tiedottaja Markus Jahnsson kertoo Helsingin Sanomille, että yläkouluihin ollaan oltu yhteydessä ilmiön laajuuden selvittämiseksi ja kouluissa aiotaan jutella vaarallisesta leikistä nuorten kanssa. On myös mahdollista, että kyseessä on yksittäistapaus. Jahnsson kertoo kuitenkin, että tapaukseen suhtaudutaan vakavasti.

Tulella leikkiminen on pahimmillaan hengenvaarallista, sillä vaatteet voivat syttyä helposti palamaan.

Lue myös: Nuoret kärsivät yhtä pahoista selkäongelmista kuin keski-ikäiset - syynä puhelimen käyttö

Lue myös: Riina,16, : "Huumeiden hankkiminen netin kautta on helpompaa kuin vaatteiden tilaaminen"

Lue myös: Instagram on haitallisin some-kanava nuorten mielenterveydelle - vain YouTube kohentaa vointia

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat