Ole varovainen kakkukynttilöiden kanssa - varoittava video leviää netissä

27.08.2018 18:45 - Katariina Auvinen

Isoäidin kakku poltti melkein koko pöydän ja tuhosi kattoa.

Vanheneminen on kaikille meille välttämätöntä, mutta jotkut meistä onnistuvat saavuttamaan kunnioitettavan sadan vuoden iän. Eräs yhdysvaltalainen isoäiti vietti juuri pyöreitä 100-vuotisjuhliaan, kun perhe päätti ilahduttaa naista perinteisellä syntymäpäiväkakulla. 

Kakku oli koristeltu, milläpä muulla kuin sadalla kynttilällä, jonka perhe sytytti. Tilanne meinasi kuitenkin saada vaarallisen käänteen, kun kynttilät aiheuttivat melkoisen nuotion kakun päälle. Liekit rouhusivat isolla liekillä, tuottaen vielä paljon savua, jonka vuoksi palohälytin alkoi soimaan. 

Koko talon katto muuttui mustaksi kynttilöiden tuottaman noen vuoksi. 

Yksi isoäidin perheenjäsen oli kuvannut tapauksesta videon, joka paljastaa, että melkein koko pöytä syttyi tuleen, mutta syntymäpäiväsankari ei asiasta säikähtänyt. 

Sen sijaan kakkua työnnettiin lähemmäs naista, jotta tämä pystyisi puhaltamaan kakkunsa kynttilät sammuksiin. 

Puhaltaminen ei kuitenkaan meinannut onnistua vaan siihen tarvittiin muidenkin apua, jonka jälkeen sata käryävää kynttilää koristi kaunista kermakakkua. Isoäiti otti tilanteen huumorilla, vaikka kyseessä olisi voinut olla ainekset pahempaankin. 

Video on saanut tuhansia kommentteja, jotka onnittelevat korkeaan ikään ehtinyttä isoäitiä, mutta toisaalta päivittelevät tilannetta. 

"Onnea, onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin."

"Tuon vuoksi kynttilät pitäisi kieltää, kun täytät yli 50." 

Katso video alta tai täältä

Lue myös: Lapsen synttärijuhlat voi järjestää lähes nollabudjetilla - 5 ihanaa vinkkiä

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat