Nainen löysi puhelimestaan karmean kuvan itsestään - epäilee kummituksen ottaneen otoksen

04.06.2018 21:15 - Katariina Auvinen

Debra Demetriou löysi puhelimestaan kuvan, jota kukaan meistä ei toivoisi.

Englantilainen äiti, Debra Demetriou, selasi puhelimestaan ottamia kuvia rauhallisesti eräänä päivänä, kunnes hän järkyttyi. Naisen kännykässä oli nimittäin kuva siitä, kun Demetriou on ollut nukkumassa. Kuva on otettu ylhäältä käsin. 

Nainen kertoi Metro-julkaisulle, että löytö sai kylmät väreet kiirimään hänen selkäpiitään pitkin. Hän nimittäin tiesti, ettei ole itse ainakaan tietoisesti ottanut kuvaa itsestään. Hänen lapsensakaan eivät voineet olla kuvan takana, koska he eivät olleet kotona. 

- Sinä aikana kun kuva on otettu, olin aivan yksin kotona, hän kertoo. 

Naisen mukaan hän oli lukinnut ovet, eikä missään ollut minkäänlaisia murtojälkiä. Sen lisäksi Dementriou oli pitänyt puhelintaan tyynyn alla. 

- Tiedän ettei niin saisi tehdä, mutta puhelimeni oli tyynyn alla nukahtaessani ja se löytyi myös samasta paikasta, kun heräsin, hän kertoi. 

Demetriou uskoo, että kyseessä voisi olla paranormaali ilmiö. Kuvassa näkyy, kuinka hänen silmänsä ovat puoliksi kiinni. 

- Jos huoneessa olisi ollut joku muu, olisin varmasti huomannut hänet, Demetriou kertoo. 

Naisen mukaan hänen käsivartensa ovat sivuilla, joten kyseessä ei voisi olla tiedostamatta otettu selfie. 

Katso kuva täältä, jos se ei näy alta. 

Lue myös: Outo yksityiskohta kiinnitti ihmisten huomion kauniin naisen selfiessä: "Miten tuo on mahdollista?"

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat