Kuva: Shutterstock / Lukijan kuva

Kakkakyttääjä ihmetyttää Espoossa - kuka jättää merkkejä lumihankiin?

24.02.2018 16:15 - Senja Rapila

Erikoinen näky Espoossa pysäytti jalankulkijan, kun keräämättä jääneet koiran ulosteet olivat aiheuttaneet tunteenpurkauksen.

Aiemmin eilen Espoossa näky ulkoilureitillä yllätti suomalaisnaisen. Hän kertoo, että oli kävelyllä, kun huomasi maassa jotain erikoista ja värikästä. Hetken ihmeteltyään hän huomasi, että maahan oli merkattu spray-maalin avulla paikat, joissa koiran uloste oli jäänyt keräämättä.

- Ensin luulin, että ne on jotain duunareiden tiemerkintöjä, kunnes tajusin, että kaikki kävelytien pientareen koirien jätökset oli ympyröity samalla, pinkillä spraymaalilla, lukija kertoo Voice.fi:lle huvittuneena.

- Kyllä minua huvitti!

Lukija kertoo, että kuva on otettu Espoon Kirkkojärveltä.

Facebookissa aiheeseen liittyvien kuvien alapuolella näkyvien kommenttien perusteella kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun on nähty koirankakkoja ”merkittyinä”. Yksi suosittu tapa on myös tökätä huomiota herättävä keppi koiran jätösten viereen.

Voit katsoa lukijan lähettämän kuvan alapuolelta.

(kuva: Lukijan kuva)

Myös Länsi-Uudenmaan Poliisi reagoi asiaan Facebookissa, kertoen, että siivoamattomista koiranjätöksistä on jopa soitettu useaan otteeseen poliisille.

"Puhutaanpas hetki ikävältä haiskahtavasta asiasta, johon olisi hyvä saada joku roti, ennen kuin pakkaset haihtuu ja homma leviää käsiin. Länsi-Uuudenmaan poliisi on saanut valvontapyyntöjä koiran ulosteista, joita jotkut koiranomistajat ilmoituksien mukaan jättävät systemaattisesti korjaamatta", poliisi kirjoittaa.

"Järjestyslain koirakuria koskevan pykälän (14 §) mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa."

Poliisi myös muistuttaa, että voi antaa rikesakon koiran jätösten jättämisestä maahan.

"Ne, jotka tuntevat piston sydämessään, muistakaahan vastaisuudessa ottaa niitä kakkapusseja mukaan, niin on kaikilla mukavampi ulkoilla. Ei ole kivaa, kun lumikasoissa pyörivät lapset ja koirat ovat täynnä sitä itseään ja kenkien mukana kakka päätyy sisätiloihinkin. Poliisi voi myös antaa asiasta rikesakon, mikäli tällaista toimintaa havaitsee."


Lue myös: Ilouutisia eläinrakkaille - nyt voit hankkia pyjaman, jota koristaa lemmikkisi kuva

Lue myös: Omistatko koiran tai kissan? Tutkijat löysivät ison eron sosiaalisessa lahjakkuudessa

Kilpailut

Uusimmat