Kuva: YouTube

Venäläinen isoäidistä tuli nettisensaatio - videoita ei voi katsoa nauramatta

23.09.2017 17:15 - Katariina Auvinen - Luettu 4 320 kertaa

Tatiana Subbotina opetteli käyttämään erikoisefektejä videoissaan.

Oppiminen ei ole iästä kiinni. Sen on todistanut venäläinen isoäiti, Tatiana Subbotina, 62, jonka YouTube-kanava on noussut nettisensaatioksi. Subbotina opetteli käyttämään erikoisefektejä videoissaan. 

Sen jälkeen isoäiti onkin lennellyt muun muassa lentävällä matolla, istunut temppelissä Thaimaassa ja sukellellut kauniiden kalojen ympäröimänä. Subbotinan videot eivät ole pelkästään humoristisia vaan ne sisältävät myös ohjeistuksia. 

Subbotina haluaa kertoa ihmisille, miten hän editoi omia videoitaan, jotta muutkin oppisivat tekniikan. Hänen videonsa ovat keränneet tuhansia ja tuhansia katselukertoja. Monet tuntuvatkin nauttivan enemmän videoiden katsomisesta kuin ohjeistuksesta. 

Chroma key -tausta on erikoistehostemenetelmä, jota käytetään muun muassa elokuvissa. Taustana toimii valoa heijastamaton, yleensä vihreä tai sininen tausta. Värierottelun avulla voidaan luoda taustalle esimerkiksi erilaisia maisemia, jolloin ihminen näyttää olevan täysin eri paikassa kuin hän oikeasti on. 

Lue myös: Matkailuyritys teki rohkean kannanoton – liikuttavasta mainoksesta nettihitti

Lähde: YouTube

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat