Hämmentävä kuva leviää - raskaana oleva nainen poseeraa tuhansien mehiläisten kanssa

01.09.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Emily Mueller kertoo, että hän on erittäin ylpeä kaikista pelastamistaan mehiläisistä.

Yhdysvaltojen Ohiossa asuva Emily Mueller rakastaa mehiläisiä. Raskaana oleva nainen rakastaa näitä pörriäisiä jopa niin paljon, että hän otatti itsestään kuvia tuhansien mehiläisten kietoutuessa tämän vartalon ympärille. Mueller ja hänen miehensä pitävät tilaa, jonne he tuovat esimerkiksi kaupungista pelastavansa mehiläiset. 

Mueller kertoo, että heidät kutsutaan usein hätistämään epäedullisiin paikkoihin majoittuneet pörriäiset. Mueller ottaa mehiläiset mukaansa ja perustaa niille uuden pesäpaikan omille tiluksilleen. 

Valokuvaaja Kendrah Damis toteutti valokuvaukseen Muellerin ja 20 000 mehiläisen kanssa. Kyseiset mehiläiset oli pelastettu puistosta, jossa ne häiriköivät muita ihmisiä. Mueller kertoi, että kuvauksen tarkoituksena oli myös tuoda esille mehiläisten ainutlaatuisuus. 

-Meidän tarkoituksenamme on pelastaa kaikki mehiläiset ja olemme tästä hyvin ylpeitä, Emily Mueller kertoo DoDo-julkaisulle. 

Lue myös: The Voice-tuomari avautui vaikeasta synnytyksestään: "Kävin helvetin porteilla"

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat