Kuva: Fotolia

100-vuotias nukke aiheuttaa pelkoa omistajassaan - lue erikoisista tapahtumista

14.08.2017 18:15 - Reija Saarinen

Vanha nukke tuntuu elävän omaa elämäänsä.

Natalie Mellon, 33, sai noin vuosi sitten appiukoltaan 100 vuotta vanhan nuken, jonka hän päätti ristiä tunnetun kauhuelokuvan päätähden mukaan Annabelleksi. Kaunis, antiikkinen nukke toi kuitenkin mukanaan muutakin kuin pelkkää silmäniloa.

Mellonin mukaan hänen talossaan on nimittäi nuken saapumisen jälkeen tapahtunut paljon outoja asioita.

- Eräs ystäväni oli yökylässä ja kertoi kuulleensa outoa ääntä makuuhuoneen ulkopuolelta. Ainoa asia mitä hän löysi oven takaa, oli Annabelle, Mellon kertoo.

- Nukke ei todellakaan ollut siellä hänen mentyään nukkumaan. Hän luuli, että minä olin vienyt sen sinne pilailumielessä, mutta itse olin nukkumassa.

Hiljattain Annabelle sai Mellonin mukaan keittiön kaapin ovet aukeamaan.

- Olin ottamassa selfietä, mutta huomasin taustalla jotain outoa. Yhtäkkiä kaapin ovi aukesi ja veitsi lensi hyllyltä lattialle.

- En todellakaan säikähdä helposti, mutta tuolloin olin kauhuissani. Jälkeenpäin olin kuitenkin osannut jo nauraa sille.

Kuvan nukesta voit katsoa täältä.

Lue myös: Mies löysi uudesta puhelimestaan kuumottavan kuvan - haamu vai ei?

Lue myös: Ilmestyikö kuvaan onnettomuudessa kuolleen pojan haamu? Katso

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat