Kuva: Fotolia

Arven voi ottaa myös osaksi upeaa tatuointia - katso inspiroivat kuvat

10.05.2017 17:15 - Reija Saarinen

Tatuointi ei aina kannata peittää, sillä sitä voi myös korostaa.

Harva meistä selviää elämästä niin, ettei kehoa koristamaan tule yhtään arpea. Useimmiten niitä yritetään peittää, mutta jos haluaa, voi arpensa kääntää myös osaksi taideteosta.

Arven ottaminen osaksi tatuointia on nimittäin ihan järkevää, etenkin jos arpi on pieni, eikä häiritse itseä. Kun sen ympärille luodaan jonkinlainen kuva, joka on tavalla tai toisella yhtenäinen arven kanssa, on lopputulos yleensä upea.

Muun muassa Instagramissa on nähtävillä erilaisia versioita tällaisista, arven sisältävistä tatuoinneista. Niistä on väännetty muun muassa vetoketjuja sekä alustoja neulalle ja langalle.

Kuvia tatuoinneista pääset katsomaan alta.

Aiemmin olemme kertoneet, että suuri selkätatuointi voi olla parhaimmillaan kuin todellinen taideteos. Muutamia esimerkkikuvia upeista selkäkuvista voit katsoa täältä.

Ihmisillä on myös tapana ikuistaa ihoonsa kuvia, jotka muistuttavat siitä omasta rakkaasta. Sitten kun ero tulee, halutaan kuvasta useimmiten eroon. Mutta millä kaikilla tavoilla entiseen rakkaaseen viittaavan kuvan voi peittää? Muutamia nokkelia keinoja löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.