Kuva: Fotolia

Osa miehistä pilkkaa homoja ja rakastaa seksistisiä vitsejä - taustalla inhimillinen pelko

02.05.2017 15:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan tietynlaista huumoria viljelevät miehet pelkäävät menettävänsä oman maskuliinisuutensa muiden silmissä.

Kaikki heteromiehet eivät luonnollisesti arvosta homovastaista ja seksististä huumoria. Tästä huolimatta osa miehistä tekee näin, ja nyt tutkijat tietävät syyn monia ärsyttävän ilmiön takana.

Heteromiehet, jotka kertovat homovastaisia tai seksistisiä vitsejä, yrittävät pönkittää omaa maskuliinisuuttaan. He kokevat oman miehisyytensä olevan uhattuna ja tuntevat asiasta niin paljon epävarmuutta, että yrittävät paikata tilannetta viljelemällä tietynlaista huumoria.

Vaikka homovastaisia ja seksistisiä vitsejä ei tarvitse hyväksyä, voi uusi tieto niitä kertovien miesten epävarmuudesta tuntua monista inhimilliseltä. Näin ollen osa miehistä kertoo tällaisia vitsejä, koska he pelkäävät oman miehisyytensä murentuvan muiden silmissä.

Näin ainakin, mikäli Sex Roles -lehdessä julkaistua tutkimusta on uskominen. Tutkimuksesta uutisoidaan myös Think Progress -sivustolla.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimuksessa miehiä pyydettiin kuvittelemaan, että heidät oltaisiin palkattu komediakäsikirjoittajiksi. Heidät laitettiin myös persoonallisuustestiin, jossa selvitettiin, kuinka tärkeää heistä oli täyttää miehiin kohdistuvia stereotyyppisia odotuksia. Testin perusteella osalle miehistä sanottiin, että he sopisivat paremmin kirjoittamaan komediaa joko naisille tai miehille.

Miehiä pyydettiin myös arvioimaan erilaisia vitsejä, minkä tarkoituksena oli selvittää, millaisia vitsejä he pitivät hauskoina. Osa vitseistä oli homovastaisia, seksistisiä, muslimivastaisia ja osa puolestaan oli edellisiä neutraalimpia vitsejä.

Miehet, joille maskuliinisten odotusten täyttäminen oli tärkeää ja joille oltiin kerrottu heidän sopivan kirjoittamaan komediaa naisille, pitivät homovastaisia ja seksistisiä vitsejä muita hauskempina. Tutkijat uskovat, että tällä tavoin miehet yrittivät paikata kolauksen saanutta miehisyyttään.

Mikä olisi unelmien reaktio vanhemmilta, jotka kuulevat lapsensa olevan homo? Pääset katsomaan tästä.

Lähde: Think Progress

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat