Kuva: Fotolia

7 nerokasta tapaa hyödyntää kuukautissuojia - näitä et ole keksinyt aiemmin!

27.03.2017 15:15 - Erica Alaluusua

Kuukautisside käy esimerkiksi loistavasti hien pyyhintään ja tamponi toimii myös nestetahrojen kuivaamiseen.

Yleensä siteitä tai tamponeja ei ole silloin kuin niitä tarvitsisi. Jos sinulle on kuitenkin käynyt juuri päinvastoin, ja kotisi täyttyy käyttämättömistä siteistä ja tamponeista, on ongelmaasi ratkaisu. Siteet ja tamponit taipuvat nimittäin myös muuhun kuin kuukautisvereltä suojaamiseen.

Siteitä voi käyttää esimerkiksi laastareina sekä kenkien kantapäätyynyinä, ja tamponit taipuvat muun muassa sytykkeiksi ja vanulappujen korvikkeeksi. Listasimme seitsemän parasta vinkkiä alle.

1. Nenäverenvuodon tainnutus

Klassinen pelastuskeino, kun nenä saa osumaa tai muuten vain vuotaa. Tamponi on oletettavasti yksi tunnetuimpia nenäverenvuodon elvyttäjiä. 

2. Hien pyyhkiminen

Expert home tips -sivuston mukaan uransa lopettanut formulakuski Nico Rosberg käyttää kuukautissidettä kypäränsä alla, jotta hikipisarat eivät valuisi hänen kasvoillensa ajaessa. Jos tarvitsetkin kypäräsi alle jotain millä estää hien valuminen, kannattaa kuukautissidettä ainakin kokeilla.

3. Laastari

Jos laastarisi ovat loppu, on kuukautissiteestä apua. Leikkaa kuukautisside puoliksi, ja aseta haavan päälle.

4. Siivous

Jos Arttu Lindemania mukaillen "läikkyy", voi tahrat pyyhkiä tamponin avustuksella. Tästä on hyötyä etenkin autossa, kun paperia ei ole. Tamponi imee itseensä tehokkaasti nesteen kuin nesteen.

5. Sytyke

Tamponi on loistava sytyke. Revi tamponista palasia, aseta nuotioon tai takkaan ja sytytä! 

6. Kantapäätyynyt

Kuukautissiteestä saat tehtyä kotikutoiset tyynyt kantapäillesi. Pitkä ilta ulkona voi saada jalat kipeiksi, ja silloin kannattaakin leikata pala kuukautissidettä, ja asettaa se kenkään. Kuukautissuoja imee myös näppärästi hikeä jaloistasi.

7. Vanulappujen korvike

Ovatko vanulaput lopussa? Ei hätää, revi tamponista pala ja käytä vanulapun tapaan. Tämä toimii etenkin kynsilakan poistamiseen.

Lue myös: Kuusi ällistyttävää faktaa tamponeista

Lue myös: Nainen, 10 asiaa joita et tiennyt kuukautisista - lue ja ylläty!

Lähde: Expert home tips

Kilpailut

Uusimmat