Kuva: YouPlay

Taapero löytyi elottomana ja sinisenä - vanhempien ripeä toiminta pelasti hengen

15.03.2017 17:15 - Rea Haverinen

Mattie ei olisi tänään olemassa, elleivät hänen vanhempansa olisi tarttuneet toimeen löydettyään hänet elossa lammesta.

Ripausta vajaa kaksivuotias Mattie aiheutti perheelleen valtavan shokin päästyään vaeltelemaan perheen kodin vieressä sijaitsevalle lammelle, lampea ympäröivästä piikkilanka-aidasta huolimatta. Kun perhe löysi veteen pudonneen Mattien, oli hän jo aivan sininen ja eloton. 

Vanhemmat aloittivat välittömästi vauvan elvyttämisen. 

- Kaksi vanhempaa lastamme rukoilivat vieressä ihmettä, kun Mattie ei näyttänyt mitään elonmerkkejä, kertaa Mattien äiti järkyttäviä tapahtumia. 

Ensiavun saapuessa paikalle, Mattiella ei ollut pulssia ja hänen kehonsa lämpötila oli laskenut 29 asteeseen. Selviytymismahdollisuudet vaikuttivat huonoilta. 

Mattiella oli kuitenkin matkassaan uskomaton annos tuuria. Vastoin odotuksia, Mattie saatiin elvytettyä, eikä myöskään hänen aivoihinsa ollut tullut vaurioita. 

- Sitä melkein pelkäsi, että eihän tämä ole vain hyvää unta, josta pian herää, onnelliset vanhemmat muistelevat lopputulosta. 

Katso video suloisesta pikkumiehestä alta. 

{custom_embed_aspectratio::}

Lue Punaisen Ristin sivuilta ohjeet siihen, miten vauva tulee oikeaoppisesti elvyttää tästä

Lue myös: Viisivuotiaan pikkupojan urhea reaktio ensimmäisiin sydänsuruihin nousi nettihitiksi - katso

Lue myös: Hätkähdyttävä video: Pikkutyttö teki hurjan ilmalennon myrskyssä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat