Kuva: Fotolia

Naispoliitikon ehdotus - sakko masturboiville miehille

13.03.2017 19:00 - Reija Saarinen

Vaatimus on saanut alkunsa kohtelusta, jota naiset Teksasissa kohtaavat.

Teksasilainen naispoliitikko on nostanut esille ehdotuksen, joka on saanut runsaasti huomiota myös muualla maailmassa. Jessica Farrarin mukaan masturboivien miesten tulisi maksaa sadan euron suuruinen sakko, elleivät he suorita itsensä tyydyttämistä sairaalassa tai klinikalla.

Farrarin mukaan tämä antaa vertailukohtaa sille kohtelulle, jota naiset saavat terveydenhuollon piirissä, etenkin aborttien kohdalla. Hänen mukaansa masturbointia voikin verrata abortiin, jos se tehdään muualla yhdynnässä tai klinikalla, sillä se ei kunnioita tällöin "elämän pyhyyttä."

- Monet ihmiset pitävät tätä sakkoehdotusta hauskana. Sen sijaan hauskaa ei ole se mitä teksasilaiset naiset kohtaavat päivittäin. Heille avun saaminen terveydenhuollon kautta on todella vaikeaa, Farrar kertoo.

Tällä hetkellä Teksasin osavaltiossa on maan tiukimpiin kuuluvat aborttilait. Muun muassa vuodesta 2011 lähtien naisen on ollut pakko käydä ultraäänitutkimuksessa kaksi kertaa ennen abortin saamista. Tämän lisäksi hän on joutunut kuuntelemaan lääkärin puheita siitä, miten vauva on kehittynyt.

- Tällä ei ole mitään tekemistä naisen terveyden kannalta. He vain yrittävät saada naisen tuntemaan syyllisyyttä, jotta tämä muuttaisi mielensä, Farrar kertoo.

Aiemmin tänä vuonna eräs valtion edustaja vaati, että abortista tehtäisiin rikos. Aloite on tällä hetkellä valiokunnassa ja jos se menee läpi, tarkoittaisi se sitä, että abortin tehneitä naisia voitaisiin syyttää murhasta.

Millaisia ajatuksia ehdotus sinussa herättää?

Lue myös: Tahdotko muuttaa kielteiset mielipiteet abortista? Tutkimus selvitti, miten se on mahdollista

Lue myös: Aborttia koskeva yleinen harhaluulo kumottiin - eihän oma käsityksesi väärä?

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat