Kuva: Fotolia

Sektion aikana otettu yhteiskuva perheestä leviää - vatsaa ommeltiin samalla kiinni

10.03.2017 17:15 - Senni Loikala

Tuore isä otti perheen ensimmäisen yhteiskuvan samalla, kun hoitohenkilökunta oli vielä viimeistelemässä sektiota.

Monet vanhemmat tahtovat mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen ensimmäisen yhteiskuvan vauvansa kanssa. Näin oli asian laita myös brasilialaisella Thaise De Marilla ja hänen kumppanillaan, jotka toivottivat terveen tyttärensä maailmaan sektion kautta.

Kun pariskunnan vauva syntyi keisarileikkauksella ja De Marin vatsaa vielä ommeltiin kiinni, otti tuore isä ensimmäisen selfien rakkaansa ja tyttärensä kanssa. Kuvasta välittyy vanhempien innostus ja onni uudesta elämäntilanteesta, kun perheen pienin vielä ihmettelee tilannetta.

De Marin tytär syntyi jo joulukuussa, mutta päivitys jatkaa yhä leviämistään. Tällä viikolla esimerkiksi brittilehti Daily Mail uutisoi perheen yhteiskuvasta, joka on hurmannut nettikansan. Otoksella on Instagramissa jo lähemmäs 30 000 tykkäystä.

Katso alta netissä leviävä kuva, jossa tuore perhe nähdään yhdessä heti sektion jälkeen.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Keisarileikkausko ei muka "oikea synnytys"? Kauniit ja pysäyttävät kuvat todistavat todella olevan

Lue myös: Odottava äiti tahtoi ikuistaa lapsensa syntymän - joutui tyrmistymään pahemman kerran

Kilpailut

Uusimmat