Kuva: Fotolia

Yläosaton naismalli sai valokuvaajan järkyttymään kameran mainostilaisuudessa - "V*tun uskomatonta"

25.02.2017 12:15 - Iiro Myllymäki

Valokuvaaja Danny Northin mielestä on seksististä tuoda yläosaton nainen valokuvattavaksi kameran promotilaisuuteen.

Fuji on tunnettu kameravalmistaja, ja tällä viikolla se markkinoi uutta GFX 50 -kameraansa Lontoossa erityisessä tilaisuudessa. Valokuvaaja Danny North osallistui tilaisuuteen ja kertoi Metro.co.uk-sivustolle kokemuksestaan, joka sai lopulta varsin erikoisen käänteen.

North kertoo olevansa ”kameranörtti” ja tämän takia hän odotti tilaisuutta innolla.

- Keskustelimme noin tunnin teknisistä asioista, ja sitten paikalle tuotiin malli, jota voimme ottaa kameralla kuvia ja ottaa tiedostot kotiin ja muokata niitä. Naismalli oli pukeutunut housuihin, joista lähti henkselit ja muuten hänen yläkroppansa oli täysin paljas, North kertoo.

North järkyttyi tilanteesta ja kirjoitti tilanteesta Twitteriin seuraavalla tavalla:

”Petyin tänään Fujifilmiin pahemman kerran. Maksoin päästäkseni testaamaan uutta GFX 50:tä, ja tunnin teknisen keskustelun jälkeen meille miespuolisille kuvaajille tuodaan yläosaton malli, jotta voimme testata markkinoiden innovatiivisinta kameraa. Anteeksi mitä? Olemmeko vuodessa 1986? Missä on Ron Burgundy? […] Mitä jos paikalla olisi ollut yksi naispuolinen kuvaaja, miltä tämä olisi hänestä tuntunut? Tämä raivostuttaa minua. Poistuin paikalta, koska se oli ihan v***n uskomatonta. Fujifilmin pitää tuoda PR:nsä vuoteen 2017”, North kirjoitti twiiteissä, jotka näet alta:

Kameravalmistaja pyysi anteeksi

North kertoo Metro.co.uk:lle, että muut tilaisuuteen osallistuneet valokuvaajamiehet eivät näyttäneet olevan moksiskaan tilanteesta. North kertoo, että tällaiset tilanteet ovat ”surullisen yleisiä” valokuvauspiireissä. Hänen mielestään näin ei tulisi olla.

- Sille ei ole mitään loogista selitystä. Mielestäni se on väärin tänä päivänä. Valokuvaus on miesvoittoinen ala ja sen pitäisi yrittää ottaa kaikki ryhmät paremmin huomioon. Tällaiset jutut eivät edistä sitä tavoitetta. Tämä on vanhentunutta ja seksististä paskaa, North sanoo.

Metro.co.uk lähestyi Fujia asian tiimoilta. Fujin vastauksessa pahoiteltiin tilanteesta syntynyttä mielipahaa. Fujin mukaan kameratyöpajan järjesti Fujin ulkopuolinen ammattivalokuvaaja eikä Fuji ollut tietoinen mallin valinnasta etukäteen.

”Emme ikinä tietoisesti käyttäisi tällaisia kuvauskohteita markkinoidaksemme yritystämme”, Fujin vastauksessa kirjoitetaan.

Fuji on pahoitellut tilannetta myös suoraan Northille Twitterissä:

Lue myös: Valokuvaaja käyttää yli 160 vuotta vanhaa tekniikkaa - lopputulos vangitsevan upea

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat