Kuva: Fotolia

Epävarma, innostunut vai viettelevä? Katso mitä hymysi kertoo sinusta

10.10.2016 12:15 - Elisa Jalasjoki

Hymy voi kertoa myös muuta kuin sen hetkisen mielentilan.

Ihmiset hymyilevät usein myös monista muista syistä kuin silkasta onnesta ja ilosta. Esimerkiksi myös omahyväisyys, häpeä tai pelko saattavat aiheuttaa hymyilemistä.

Itselle tyypillinen tapa hymyillä, voi todellisuudessa kertoa paljon muutakin itsestä kuin vain sen hetkisen mielentilan. Kasvojenlukija Jean Haner analysoi tutkimuksessaan hymyjä ja paljastaa, mitä ne todellisuudessa voivat meistä kertoa. Alta voit lukea perustellut selitykset eri hymytyyppien merkityksistä:  

1. Hammashymy 

(kuva: Fotolia)

Perinteisessä hammashymyssä huulet venyvät leveälle ja hampaat ovat näkyvillä. Hymy pursuaa lämpöä, positiivista energiaa ja itsevarmuutta. 

-Tapa voi osoittaa todellista innostuneisuutta, mutta ihminen on voinut nähdä myös jotakin todella hauskaa. Hymyn vilpittömyydestä ja aitoudesta kertovat myös silmäkulmiin ilmestyvät "naurunrypyt", Haner kertoo. 

Hymy voi ilmetä myös valheellisena, mikäli ihminen yrittää peittää sen avulla sisällään olevan todellisen pahan olon. 

2. Pieni hymy

(kuva: Fotolia)

Pieni hymy on tyypillisin tapa hymyillä. Siinä huulet ovat tiukasti toisissaan kiinni, paljastamatta hampaita. 

- Aito hymy vaatii lihasten käyttöä sekä huulten ympäriltä että silmistä. Tässä hymyssä ainoastaan suun lihakset liikkuvat, mikä tarkoittaa että hymy ei luultavasti ole aito, Haner selittää.  

Ihminen voi hymyillä vain koska hänen "täytyy". Tapa voi kertoa myös epävarmuudesta näyttää hampaansa, tai mahdollisesta sisäisestä itsevarmuudesta, jota ei koe tarpeelliseksi korostaa.

3. Poispäin kääntynyt hymy

(kuva: Fotolia)

Hymyssä pää on käännetty sivuun, kasvot ovat hieman alaspäin suunnattu, mutta silmät katsovat ylös pidättäen pientä hymyä. Usein myös toinen käsi peittää osan suusta. 

Kertoo usein esimerkiksi ujoudesta, itsetietoisuudesta, sekä itsevarmuuden puutteesta. Hymyä käytetään myös satunnaisesti siihen, jotta näyttäisi viettelevältä. 

4. Puolikas hymy

(kuva: Fotolia)

Puolikkaassa hymyssä vain toinen puoli kasvoista on koholla. Ilme voi kuvata muun muassa hämmennystä tai epävarmuutta. 

- Usein merkitsee sitä, ettei hymy ole aito. Se voi olla esimerkiksi osoitus kohteliaisuudesta. Kasvojen oikeapuoli osoittaa sitä, mitä haluamme maailman näkevän meistä. Vasen puoli kasvoista on henkilökohtainen puoli, joka ilmaisee yleensä yksityisempiä tunteita.

Hymy voi ilmetä ennemmin hymähdyksenä, jopa sarkastisena tai kritisoivana sellaisena.

5. Omahyväinen virnistys

(kuva: Fotolia)

Hymyssä huulet ovat puristettu tiukasti yhteen, tai ne ovat ohuesti erillään. Vain toinen puoli kasvoista koholla. Voi ilmentää muun muassa epätyytyväisyyttä, ylimielisyyttä tai tunnetta omasta paremmuudesta. 

- Jos hymyilet usein näin, se on merkki siitä mahdollisuudesta, että esimerkiksi lapsuutesi ei ole ollut kovin vaalittu. Hymy heijastaa jatkuvaa epätyytyväisyyden tunnetta, tunteesi eivät ole kohdattu tai olet usein pettänyt ihmiset. 

Satunnaisesti käytettynä hymy voi vain kieliä pettymyksestä tilanteeseen tai ihmiseen jonka kanssa olet siinä. 

6. Ylähymy

(kuva: Fotolia)

Hymyssä vain ylähuuli on koholla, jolloin vain ylärivi hampaista näkyy ja alarivi pysyy piilossa. Tämä hymy voi kieliä esimerkiksi epävarmuudesta. 

- Ennemmin lavastettu hymy kuin aito. Tilanteessa voi olla jotakin piilotettua, sanomatonta, Haner analysoi. 

Lähde: Dailymail

Lue myös: Ymmärrettiinkö sinut väärin? Tutkijat selvittivät, miten vältät sen jatkossa

Kilpailut

Uusimmat