Kuva: Pasi Murto

IS: Anneli Auer saa Suomen rikoshistorian suurimmat korvaukset - valtion perustelut julki

08.09.2016 09:09 - Senni Loikala

Miehensä murhasta syyttömäksi todetun Anneli Auerin korvaussummat julkistettiin, kerrotaan Ilta-Sanomissa.

Ilta-Sanomat uutisoi, että Anneli Auer on saamassa Suomen mittakaavassa historiallisen suuret kärsimys- ja ansiomenetyskorvaukset, kun oikeus totesi hänen joutuneen vankilaan syyttömänä miehensä Jukka S. Lahden murhasta.

Valtiokonttori päätti korvaussummista keskiviikkona. Auer tulee saamaan korvauksia kaikkiaan 545 800 euroa. Hän pyysi korvauksia yhteensä yli kolme miljoonaa euroa.

Auer istui vankilassa syyttömänä murhasta 611 vuorokautta. Tällöin pelkkä kärsimyskorvaussumma on 488 800 euroa, mikä on suurin koskaan maksettu summa Suomen rikoshistoriassa.

Valtiokonttori perustelee korkeita korvaussummia vapaudenmenetysajan pituudella, epäillyn teon törkeydellä, tapauksen saamalla julkisuudella sekä rangaistuksen pituudella, jonka Auer olisi saanut, jos hänet oltaisiin todettu syylliseksi.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Anneli Auer SuomiAreenassa: "En usko, että he olisivat huvin vuoksi meitä tuominneet"

Kilpailut

Uusimmat