Äidin bikinikuvista hitti - "muutaman vaatekoon suurempi, miljoona kertaa onnellisempi"

30.08.2016 10:45 - Senni Loikala

Erään äidin erilainen "ennen ja jälkeen" -kuva puhuu sen puolesta, että ulkonäköpaineille kannattaa antaa kyytiä.

Sosiaalisessa mediassa leviää erilainen ”ennen ja jälkeen” -kuva naisen ulkoisesta muodonmuutoksesta, sillä usein kyseisten kuvien tarkoituksena on esitellä aiempaa hoikempaa olemusta. Hittikuvan idea on päinvastainen.

Kahden lapsen äiti Allison Kimmey julkaisi kyseisen päivityksen Instagramissa noin viikko sitten. ”Ennen”-kuva on otettu vuonna 2013, eli alle vuosi siitä, kun Kimmey oli synnyttänyt toisen lapsensa. Tuolloin hän oli kokoa 36-38, kun taas tuoreessa ”jälkeen”-kuvassa hän on kokoa 44-46.

Ulkonäköpaineiden hyvästeleminen

Kimmey kertoo, että hänen on ollut vaikea hyväksyä omaa vartaloaan jo nuoresta teinistä lähtien. Vuosikausia hänen painonsa jojoili, ja hän oli erittäin tarkka ruokavaliostaan.

Vuosien myötä Kimmey kuitenkin koki herätyksen identiteettinsä suhteen.

Jotakin tapahtui. Tajusin, etten tiennyt, kuka oikein olin. Minulla ei ollut identiteettiä ollenkaan, koska ajattelin koko ajan vain sitä, miten voisin parantaa vartaloani”, Kimmey kertoo.

Kimmey lopetti painonsa vahtaamisen, jolloin hän myös alkoi tutustumaan omaan itseensä.

Tiedän varmaksi, että me kaikki tuntisimme olomme paremmaksi, jos keskittyisimme siihen, minkä takia olemme tässä maailmassa, ja lopettaisimme välittämästä siitä, miltä meidän kuuluisi muiden mielestä näyttää. Tämä johti siihen, miltä näytän oikeanpuoleisessa kuvassa; muutamaa kokoa suurempana ja miljoona kertaa onnellisempana.

Katso alta erilainen "ennen ja jälkeen" -kuva, jolla on tärkeä sanoma itsensä rakastamisesta.

Lue myös: Krista Kososen itsetunto horjui teininä: "Päiväkirjani ovat täynnä itseni mollaamista"

Lue myös: Testaa tunneälysi: 10 piirrettä paljastaa poikkeuksellisen empaattisen ihmisen

Lue myös: Nuorista suomalaistytöistä lähes 90 prosenttia kokee tyytymättömyyttä ulkonäköönsä

Kilpailut

Uusimmat