Kuva: Fotolia

Naiset ja miehet toteuttavat murhan eri tavalla - järkyttävät faktat julkaistiin

20.06.2016 14:45 - Senni Loikala

Ruotsalainen tutkimus on karua luettavaa. Suurin osa naispuolisista rikollisista tekee henkirikoksen omassa kodissaan.

Tuoreessa ruotsalaistutkimuksessa selvitettiin, miten mies- ja naispuolisten murhaajien toimintatavat poikkeavat toisistaan. Tiedot ovat saatu analysoimalla 1990-2010-luvuilla Ruotsissa tapahtuneita henkirikoksia. Joka kymmenes niistä on naisen tekemä. Tutkimuksesta uutisoi Australia Network News, ja tutkimus on julkaistu International Journal of Forensic Mental Health -lehdessä.

Naisten tekemistä henkirikoksista yhdeksän kymmenestä tapahtuu omassa kodissa. Yleisin uhri on oma kumppani, joka on alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Yleisimmin naiset tappavat uhrinsa veitsellä.

Henkirikoksen tehneillä naisilla on miehiä yleisemmin väkivaltaista käytöstä sisältävä tausta. Miehillä puolestaan on naisia useammin rikostausta.

Lisää järkyttäviä tutkimustuloksia

Naispuoliset murhaajat kärsivät miehiä todennäköisemmin mielenterveysongelmista. Heidän tekemänsä henkirikokset luokitellaan miehiä useammin tapoiksi, ja lisäksi he murhaavat lapsia todennäköisemmin kuin miehet. Sen naiset tekevät miehiä yleisemmin tukehduttamalla uhrin. Tutkijoiden mukaan naiset tekevät itsemurhan miehiä todennäköisemmin sen jälkeen, kun he ovat murhanneet lapsen. 

Miehet ajautuvat naisia useammin tappamaan jonkun, joka hyökkää heitä vastaan. Lisäksi miehet tuomitaan myös naisia useammin murhasta.

Tutkijat painottavat, että vielä tarvitaan lisää tutkimusta erityisesti naispuolisten rikollisten toimintatavoista.

Lähde: Australia Network News

EDIT 23.6. klo 10.19. Jutussa sanottiin, että joka kymmenes henkirikos on miehen tekemä. Joka kymmenes henkirikos on todellisuudessa naisen tekemä, mikä on korjattu juttuun.

Lue myös: Parempi jättää välistä: 10 vaarallisinta kaupunkia maailmassa

Kilpailut

Uusimmat