Kuva: Fotolia

Mitä ovat sekundaarinen- ja kuivahukkuminen? Tunnista oireet ja toimi hätätilanteessa

07.06.2016 16:00 - Senja Rapila

Vedessä piilee paljon muitakin vaaroja kuin perinteinen hukkuminen.

Tänäkin kesänä useat vanhemmat antavat lastensa leikkiä vahtimatta matalassakin mökkirannassa, mutta eivät ymmärrä sitä, että veden ei tarvitse mennä lapsen keuhkoihin asti aiheuttaakseen hukkumiskuoleman.

Jos vettä vetää vahingossa henkeen, yskii sen jälkeen ja tilanne näyttää olevan päällisin puolin kunnossa, voi tilanne olla silti hyvinkin vaarallinen. Hukkuminen voi tapahtua jopa 24 tunnin jälkeen siitä, kun on noussut vedestä pois.

Perinteisesti hukkuessa keuhkot täyttyvät nesteellä, joka aiheuttaa tukehtumisen. Kuivahukkumisessa neste ei mene keuhkoihin asti, vaan vesi päätyy suuhun tai nenään, joka aiheuttaa ilmateiden tukkeutumisen: kurkunpää sulkeutuu refleksinomaisesti estääkseen nesteen pääsyn keuhkoihin asti.

Sekundaariseksi hukkumiseksi eli viivästyneeksi hukkumiseksi kutsutaan sitä, kun vettä pääsee keuhkoihin ja sinne alkaa kerääntyä myöhemmin nestettä. Neste vaikeuttaa hengittämistä ja voi aiheuttaa rintakipua, yskimistä ja väsyneisyyttä.

Tunnista oireet

Kuivahukkuminen voi tapahtua huomattavan lyhyessä ajassa, kun taas sekundaarisen hukkumisen oireilun näkee vasta 1-24 tunnin sisällä tapahtuneesta. Molemmissa on kuitenkin samankaltaisia oireita: hengitysvaikeuksia, jatkuvaa yskimistä ja soperrusta.

Myös oksentaminen ja uneliaisuus saattavat olla merkittäviä oireita sekundaarisessa hukkumisessa, mutta usein muut oireet ovat ilmenneet ensin.

Reagoi välittömästi oireiluun

Jos huomaat veden varaan joutuneella hengitysongelmia tai muita oireilua, soita ensiapua välittömästi. Ole mieluummin liian varovainen kuin liian välinpitämätön asian suhteen, sillä pienimpienkin oireiden sivuuttaminen tai liian pitkään odottaminen voivat aiheuttaa sen, että tilanteesta tulee äkkiä kohtalokas.

Lähde: Good Housekeeping

Lue myös: Tutkimus: Vanhempien jatkuvalla puhelimen käytöllä karuja seurauksia - lisää arjen vaaratilanteita

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat