Kuva: Fotolia

IS: Suomalaisnainen, 24, kuoli synnytyksen jälkeen - "kuolema olisi voitu estää helposti"

17.05.2016 08:29 - Senni Loikala

Ilta-Sanomat uutisoi järkyttävästä tapauksesta, jossa suomalainen synnyttäjä menehtyi vatsaontelon verenvuodon seurauksena helmikuussa 2012.

Tiina, 24, ja Mikko, 31, olivat odottaneet esikoistaan kovasti, kerrotaan Ilta-Sanomissa. Synnytys päädyttiin tekemään hätäsektiolla sikiön asentovirheen ja hapenpuutteen vuoksi. Hätäsektion jälkee Tiinalle annettiin lapsi rinnalle, mutta hän työnsi esikoisen pois huonovointisuuden takia.

- Hän oli mielestäni koko ajan sekavan oloinen ja hänen huulensa olivat aivan siniset, Mikko kertoo.

Osastolla Tiinan tila romahti ja Mikolle kerrottiin, että hänen vaimonsa joutuu uuteen leikkaukseen. Mikko jäi kahden terveenä syntyneen pojan kanssa. Tiinan leikkauksen jälkeen Mikko pääsi vaimonsa luokse ja sai tietää, miten vakava tämän tila oli ollut.

- Tiina oli hengityskoneessa. Kerrottiin, että Tiina oli saanut vatsaonteloonsa laajan verenvuodon. Vatsaonteloon oli vuotanut kolme litraa verta ja hänet oli siirretty leikkauksen jälkeen tarkkailuun.

Kaksi kuolemaa

Tiina siirrettiin teho-osastolle Meilahteen. Mikolle kerrottiin, että ennen leikkausta Tiinan sydän oli pysähtynyt viideksi minuutiksi, ja Tiinan aivot olivat vaurioituneet hapenpuutteen vuoksi.

Viiden päivän päästä Tiina todettiin kuolleeksi. Seuraavan valtavan menetyksen Mikko koki neljän kuukauden päästä, kun esikoinen koki kätkytkuoleman.

Ystävät ja perhe pysyivät onneksi Mikon tukena.

Oikeudenkäynti alkamassa

Tiinan järkyttävä tapaus on nyt viety oikeuteen, ja syytteet on nostettu Tiinaa hoitanutta lääkäriä, kätilöä ja hoitajaa vastaan. Mikon mukaan Tiinan kuolema johtui hoitovirheestä. Heräämössä Tiinan oireisiin ei osattu reagoida ilmeisesti sen vuoksi, että hoitaja teki ensimmäistä työvuoroaan.

- Olen vihainen näille henkilöille. Tiinan kuolema olisi voitu niin helposti estää, Mikko kertoo. 

Lisäksi Mikon mukaan leikkauskertomukseen on kirjattu ylös kohdun repeämä ja verta vuotava haava. Hoidoksi määrättiin kuitenkin vain tukisukat. 

- Lääkäri kertoi jälkeenpäin, että Tiinan oireet heräämössä olivat selkeitä hypovolemian eli verenhukan merkkejä. Ammattilaisten olisi pitänyt tunnistaa merkit. Ihmettelen, miten suomalaisessa sairaalassa voi käydä näin.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat