Kuva: Shutterstock

SEY: Lyhytkuonoiset ja luppakorvaiset kanit kärsivät jalostuksen haitoista

03.10.2025 20:15 - Vilma Toikka

Myös kanien ja jyrsijöiden jalostukseen tulisi kiinnittää huomiota.

Eläinten jalostuksesta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein koiriin ja kissoihin. Suomen eläinsuojeluyhdistys muistuttaa kuitenkin, että myös kanit ja jyrsijät kärsivät jalostuksen mukanaan tuomista ongelmista.

SEY:n verkkolehdessä julkaistussa artikkelissa eläinlääketieteen tohtori ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Johanna Mäkitaipale kertoo, että tilanne on toistaiseksi parempi kuin kissoilla ja koirilla, mutta ongelmiin tulisi silti puuttua. Hänen mukaansa erityisesti kanien lyhytkalloisuus eli brakykefalia on yleistynyt, ja lyhytkuonoiset rodut ovat kaikkein suosituimpia.

- Lyhytkuonoisten, pyöreäkalloisten eläinrotujen on todettu viehättävän ihmisiä pitkäkuonoisia ja -kalloisia rotuja enemmän. On tärkeää, että näihin asioihin puututaan ajoissa, eikä tilannetta päästetä menemään huonoksi myös kaneilla, Mäkitaipale kertoo.

Lyhytkalloisuus voi aiheuttaa kaneille muun muassa kyynelkanavien tukkeutumista ja hampaiden purentavirheitä. Brakykefaalisiin rotuihin kuuluvat esimerkiksi hermeliini, kääpiöluppa ja leijonanharjas. Lisäksi niillä on havaittu selkärangan epämuodostumia.

Luppakorvaiset kanit ovat monen mielestä suloisia, mutta korvan asento häiritsee vaikun poistumista ja altistaa siten korvatulehduksille. Mäkitaipale vertaa korvaa taitettuun putkeen: syvältä nouseva vaikku ei pääse ulos, vaan kertyy korvaan ja voi aiheuttaa kroonista kipua. Joissain tapauksissa tarvitaan jopa leikkausta.

Lue myös: Kissan vääränlainen ruokinta voi johtaa terveysongelmiin

Lähde: Sey

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.