Kuva: AOP

Realistiset Toy Story -hahmot nousivat ilmiöksi - "Nyt näen painajaisia"

27.11.2022 17:15 - Lauri Kujanpää

Taiteilija Hossein Diba on esitellyt sosiaalisessa mediassa usein eri animaatiohahmoja, joista hän on tehnyt realistisemman näköisiä.

Monet taiteilijat ovat läpi vuosien halunneet luoda eri animaatiohahmoista realistisemman näköisiä. Muutama vuosi sitten esimerkiksi eräs taiteilija loi Paavo Pesusienestä todenmukaisemman näköisen ja tämä kauhistutti somekansaa.

Artisti Hossein Diba on saanut paljon huomiota erilaisilla taideteoksillaan, joissa on aikaisemmin esitelty muun muassa oikean elämän Simpsonit-hahmoja. Nyt taiteilijan käsittelyyn ovat päässeet Toy Story -elokuvista tutut lelut.

Diba on muun muassa piirtänyt Buzz Lightyearin, Herra Perunapään, Jessien ja vihreät alienit. Seuraajat ovat antaneet kuville kymmeniä tuhansia tykkäyksiä sekä jakaneet ja hehkuttaneet taideteoksia.

Monet myös vitsailevat, että hahmot seikkailevat pian unissa.

"Todella hienoja! Vaikka tuo Perunapää tulee kyllä uniin"

"Nyt näen painajaisia näistä, mutta upeaa työtä jälleen kerran"

"Aivan mahtavia!"

"Huh huh, en tiedä mitä sanoisin. Olet kyllä lahjakas"

Näet kuvia alta. Jos julkaisut eivät näy, katso ne täältä.

Juttu julkaistu alun perin 21. toukokuuta 2021. 

Lue myös: Taiteilija teki Frozen-Elsasta realistisemman näköisen, nettikansa riemastui: "En odottanut tätä!"

Lue myös: Realistiset Simpsonit-hahmot herättävät mielipiteitä: "En tiedä, pitäisikö pelätä vai ihailla"

Kilpailut

Uusimmat