Tori Amos saapuu konsertoimaan Helsinkiin kesäkuussa

22.01.2015 13:00 -

Maailman valovoimaisimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Tori Amos saapuu kesällä Euroopan kiertueensa yhteydessä myös Suomeen.

Viime vuonna Unrepentant Geraldines -albuminsa julkaissut yhdysvaltalaistähti konsertoi Helsingissä Finlandia-talossa maanantaina 8. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa keskiviikkona 28. tammikuuta.

Tori Amos julkaisi 14. studioalbuminsa Unrepentant Geraldines viime toukokuussa ja kriitikot ottivat sen kehuen vastaan. Levyä ylistettiin paluuksi Amosin 90-luvun laulunkirjoitustyyliin ja tuotantoon. Albumi nousikin Yhdysvaltain Billboard-listan kärkikymmenikköön kuten seitsemän Amosin aikaisempaakin studiolevyä.



Yli 12 miljoonan levymyynneillään ja lukuisilla Grammy-ehdokkuuksillaan Tori Amos lukeutuu sukupolvensa menestyneimpiin ja puhuttelevimpiin artisteihin. Paitsi musiikillisena edelläkävijänä, Amos tunnetaan laajasta fanikunnastaan, kehutuista ja menestyksekkäistä kiertueistaan ja live-esiintymisistään. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa Cornflake Girl, God, Caught A Lite Sneeze, Professional Widow ja A Sorta Fairytale.

Amos on tullut tunnetuksi myös suorasukaisena mielipidevaikuttajana ja hän on ollut perustamassa RAINN-järjestöä, joka on nykyään Yhdysvaltain suurin seksuaalista hyväksikäyttöä vastustava ryhmittymä.

KONSERTTI:
Tori Amos (USA)
Ma 8.6.2015 klo 20 Finlandia-talo, Helsinki

LIPUT:
Myyntiin ke 28.1.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 78,50 / 68,50 / 63,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Kilpailut

Uusimmat