Näin jenkkitavat karisivat miehestä Suomeen muuton jälkeen

16.01.2015 17:55 -

Tim Walker muutti vuosi sitten Suomeen ja hänestä on vuoden aikana karissut kolme perinteistä yhdysvaltalaistapaa. 

Yhdysvaltalainen Tim Walker muutti suomalaisvaimonsa Johannan ja pariskunnan 1-vuotiaan pojan kanssa Helsinkiin vuosi sitten. Hän aavisteli Suomeen muuton muuttavan häntä ihmisenä. Hän ei vain tiennyt miten. Nyt mies on kirjoittanut blogiinsa kiinnostavan kirjoituksen siitä, miten kolme jenkkitapaa on hänestä karissut pois vuoden aikana.

1. Hän ei välitä alastomuudesta vieraiden kanssa

Maassa, jossa on yli kolme miljoonaa saunaa, lähes pakostakin päätyy saunomaan alasti tuntemattomien kanssa jossain vaiheessa. Lopulta huomaa, ettei alastomuudesta tarvitse välittää. Kun Timin ystävä New Yorkista tuli kylään Suomeen, tahtoi Tim viedä tämän yleiseen saunaan. Hän selitti, miten saunaan mennään alasti, mutta naisille ja miehille on omat saunansa.

– Uskoin ystäväni rakastuvan suomalaiseen saunakulttuuriin ja nauttivan löylyn lämmöstä täysin rinnoin. Olin todella väärässä. Hän ei suostunut jättämään pyyhettään saunan ulkopuolella olevaan koukkuun. Hän tuli perässäni saunaan, mutta piti pyyhkeestään kynsin hampain kiinni, Tim kirjoittaa.

Mies ei myöskään lopulta kyennyt uimaan marraskuisessa vedessä eikä enää uudelleen saunaan astunut.

2. Kuulumisia ei tiedustella välittämättä vastauksesta

Suomessa ”mitä kuuluu?” on vaarallinen kysymys, koska siihen voi saada todenmukaisen vastauksen. Tim kysyi kerran kohteliasuudesta eräältä keski-ikäiseltä naiselta, mitä tälle kuuluu ja sai vastaukseksi vuodatuksen naisen uniongelmista. Jos samaa kysyy Yhdysvalloissa, kysymykseen ei vastata muuta kuin ”hyvää, kiitos.”

3. Kahvia ei oteta mukaan

Yhdysvalloissa vallitsee voimakas take-away-kulttuuri. Aamiainen syödään autossa, lounas työpöydällä ja kahvit otetaan mukaan. Timin mukaan Suomessa varsinkin kahvista halutaan nauttia rauhassa.

– Suomessa istutaan alas ja juodaan kahvi rennosti. Suomessa myös rakastetaan kahvia erityisen paljon. Keskivertosuomalainen juo tuplasti enemmän kahvia kuin keskivertoyhdysvaltalainen. Mihin tahansa menen, minulle tarjotaan kahvia. Olen myös oppinut ottamaan kahvitaukoja töissä.

Lue Timin blogia täältä!

Kuva: Shutterstock 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat