Kaksi suomalaislöytöretkeilijää kuvaa autiotaloja – kohteet lumoavan aavemaisia

09.01.2015 12:31 -

Kaksi suomalaista urbaania löytöretkeilijää etsii autiotaloja ja kertoo niistä kuvien kautta blogissaan. Pirkanmaalta löytyneessä autiotalossa elämä näyttää pysähtyneen. Talon asukkaat vain eivät koskaan enää palanneet jatkamaan elämäänsä. 

Urbaanit löytöretkeilijät tutkivat muun muassa hylättyjä taloja ja tiloja kaupunkialueilla. Kaksi suomalaista urbaania löytöretkeilijää julkaisee Ghost Funfair -blogissaan kuvia näistä paikoista, joissa tunnelma on usein aavemaisen lumoavaa.

Uusimmassa päivityksessä kaksikko kertoo Pirkanmaalta kesällä löytyneestä autiotalosta, jossa elämä näyttää pysähtyneen kuin taikaiskusta. Ruokapöydällä nököttää kahvipannu, yöpöydällä silmälasit.

Päivityksen kommenteissa bloggaajat pohtivat talon hylkäämisen tapahtuneen joskus 90-luvun alussa. Tuota uudempia lehtiä talosta ei löytynyt. Löytöretkeilijät myös ihmettelevät, miten kukaan on jättänyt hyväkuntoisen talon tavaroineen ilmeisesti aivan yhtäkkiä. Millainen elämäntilanne on voinut johtaa tähän?

Urbaanin löytöretkeilyn eettisiin perussääntöihin kuuluu, että paikat jätetään siihen kuntoon kuin ne löydettäessä ovat. Bloggaajat eivät siis kerro tarkkaan, missä kohteet sijaitsevat. Löytöretkeilyn motto onkin, ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä. Hylätyissä rakennuksissa käyminen ei ole laitonta, ellei rakennuksella ole julkisrauhaa.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, Ghost Funfair, Wikipedia) 

Kilpailut

Uusimmat