Supersuositulla Vaihtoehtoiset juonitiivistelmät -tapahtumalla yli 50 000 osallistujaa – lue hauskimmat selitykset!

05.01.2015 21:11 -

Alkuvuoden ylivoimaisesti hauskimmalla Facebook-tapahtumalla on jo yli 52 000 osallistujaa. Tapahtumassa kirjat saavat aivan uusia merkityksiä muutaman kirjaimen poistamisella. Uudenvuoden aatonaattona perustetun tapahtuman suosituimmilla päivityksillä on tuhansia tykkäyksiä. 

Joulukuun lopulla Marko Kokon perustama Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä -Facebook-tapahtuma on viikossa saanut jo reippaasti yli 50 000 osallistujaa.

Tapahtuman ideana on blokata kirjojen kansista muutama kirjain ja keksiä syntyneelle kirjalle uusi juoni. Suosituimmat päivitykset ovat keränneet jo tuhansia tykkäyksiä. Vaikka monet päivitykset sisältävätkin hykerryttäviä kaksimielisyyksiä, löytyy seinältä myös koko perheelle sopivaa sisältöä.

Esimerkiksi sveitsiläiskirjailija Erich von Dänikenin vuonna 1978 julkaistu teos Olen oikeassa vääntyy tapahtumassa muotoon Olen Ikeassa. Päivitys on kerännyt lähes 6 000 tykkäystä.

– Keski-ikäisen miehen avunhuuto painajaismaiselta matkalta, jolle ei näy loppua. Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tämän kohtalon?, Hanna selittää kirjan juonta.

Muumilaakson musiikki -äänikirja taas voisi saada jopa stadionin täyteen.

– Muumilaakson Siikki kertoo kuinka Muumipeikosta nousee Muumilaakson vihatuin rap-artisti, Juho selostaa.

Saapasjalkakissasta taas on tullut Pas-ka Kis-sa.

– Pikku-Irmelin unelma toteutuu, kun mummi lahjoittaa hänelle syntymäpäivänä suloisen kisumirrin. Pian Irmelille kuitenkin paljastuu, että kissa onkin täysi paska. Täydellinen lukemaan opetteleville, sillä se on tavutettu, Tanni kertoo lähes 10 000 tykkäystä keränneessä päivityksessään

Muita yli tuhat tykkäystä kerännyttä päivitystä ovat muun muassa Satavuotias kakkasi ikkunasta ja katosi, Kuka huitaisi Nyytiä sekä V***n Erkki.

Tapahtumaan voi osallistua Facebookissa!

Kuva: Kuvakaappauksia ryhmästä

(Radio Nova, Facebook)

Kilpailut

Uusimmat