Arska kukistaa saatanan ja leijulaudat ilmestyvät katukuvaan – tätä vuodelta 2015 on odotettavissa

02.01.2015 18:02 -

Viihdemaailma on ennustanut vuosikymmenien varrella lukuisia vuoden 2015 tapahtumia. Esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen II -elokuvan mukaan melkoisia muutoksia ihmisten arkeen on odotettavissa tänä vuonna.

Iron Sky -ohjaaja Timo Vuorensola toivotti hyvää alkanutta vuotta Facebook-sivuillaan 2015 näin: 

//

Julkaisu käyttäjältä Timo Vuorensola.

Vuorensola oli poiminut viihde- ja pelimaailmasta tapahtumia, jotka sijoittuvat vuoteen 2015.

Esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogian vuonna 1989 ilmestynyt toinen osa sijoittuu vuoteen 2015. Tältä vuodelta onkin siis odotettavissa muun muassa puhelinkakkuloita (meillähän on jo Google Glass!), sormenjälkitunnistimia joka puolella (uusimmat älypuhelinmallithan jo toimivat sormenjälkitunnistimilla!) sekä leijulautoja (no mutta, nekin ovat jo kehitteillä!). Myös Tappajahai-elokuvasarjan 19. osa ilmestyy tänä vuonna (niitä tosin on tehty vasta 4 kappaletta).

Doom-pelissä (ensimmäinen osa julkaistu vuonna 1993) esiintyvä megakorporaatio The Union Aerospace Corporation perustetaan vuonna 2015. Yrityksen toimien myötä muun muassa aukeaa teleportti helvettiin.

Elokuvassa End of Days (julkaistu vuonna 1999) Arnold Schwarzenegger tappelee saatanan kanssa ja voittaa!

Meillä kaikilla onkin syytä odottaa, mitä kaikkea tältä vuodelta onkaan tarjottavana!

Kuva: Sub Leffa

(Radio Nova, Wikipedia, Facebook) 

Kilpailut

Uusimmat