Iron Skyn jatko-osa ei saanut tarvittavaa summaa kasaan – yhteisrahoitukselle siunattiin jatkoaikaa

22.12.2014 18:06 -

Iron Sky: The Coming Race tavoitteli yhteisrahoituspalvelussa 500 000 dollarin summaa. Koko summaa ei saatu kasaan tavoiteajassa, mutta onneksi palvelu myönsi rahankeruulle vielä pari viikkoa jatkoaikaa. 

Kuunatseista kertovan tieteiskomedia Iron Skyn jatko-osa Iron Sky: The Coming Race on tähän mennessä kerännyt Indiegogo-yhteisrahoituspalvelussa yli 383 000 dollaria. Elokuva kuitenkin tavoitteli saavansa 21. joulukuuta mennessä 500 000 dollaria. Indiegogo-palvelu kuitenkin myönsi elokuvalle 15 päivän jatkoajan rahoituksen saavuttamiseen. Elokuvalla on jo lähes 5 500 rahoittajaa ja lahjoittaa voi nyt 4. tammikuuta asti.

Elokuva on herättänyt huomiota julkaisemalla klippejä muun muassa Putouksesta tutun Kari Ketosen Putin-tanssista (joka huomioitiin myös mediassa Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa) sekä Duudsonien Jukka Hildénin Jeesus-videolla.

(Indiegogo, Radio Nova) 

Kilpailut

Uusimmat