Diandran ensimmäinen suomenkielinen albumi Dynamiitti on julkaistu – kuuntele haastattelu

24.10.2014 12:53 -

Diandran ensimmäinen suomenkielinen albumi on nyt valmis. Dynamiittii -levyä on valmisteltu rauhassa eri biisitekijöiden kanssa, joita ovat mm. Sakke Aalto, Ilkka Wirtanen, Sanni Kurkisuo, Henri Lanz ja Kasmir. Diandra on osallistunut myös itse biisien tekoon.

Diandra vieraili Ile Jokisen ja Minna Kuukan Perjantai perjantai -ohjelmassa uuden albumin myötä.

Laulaja kertoo haastattelussa kuinka viettää viikonloppujaan ja vapaa-aikaansa, lempimusiikistaan ja televiso-ohjelmien tekemisestä.

- Ei ole oikein aikaa käydä bilettämässä viikonloppuisin. Joskus lähdetään isolla kaveriporukalla juhlimaan, ja se on todella hauskaa. Sitten on myös välillä hyvä vain rauhoittua ja mennä vaikka leffaan, Diandra kertoo.

Saako laulaja olla rauhassa, jos lähtee viihteelle?

- No en kovinkaan rauhassa, mutta onneksi on kaveriporukka ympärillä, hän naurahtaa.

Kilpailut

Uusimmat