Lue uskomattomat tositarinat lemmikkien toilailuista – näin meillä Suomessa!

19.10.2014 11:30 -

Radio Nova kysyi kuuntelijoiltaan tarinoita lemmikeistä, jotka ovat osoittaneet poikkeuksellista älykkyyttä tai muuten vain toilailleet ikimuistoisesti!

Tarinoita tuli huima määrä! Selvää on, että Suomessa asustelee kirjava joukko eläimiä, jotka takaavat ettei omistajilla ole tylsiä hetkiä! Joukossa löytyy pelikortteja jakavia kaneja, sekä lohduttavia koiria ja ovelia kissoja!

LUE TARINOITA:

Eilen nuorin koirani söi kauratyynyn sisältä kaurat, koko aamulenkki kakattiin kauranjyviä ja ruokittiin lintuja :D JAANA

Mun seropi villiintyy aina ihan hulluksi,kun sille sanoo lähdetäänkö mummulaan (mun vanhemmille). Samoin siellä ollessa,jos puhutaan kotiin lähdöstä. Yleensä se itse alkaa pyytää kotiinlähtöä,kun kello tulee yli puoli kahdeksan. Vinkuu,vikisee,nykii hihasta jne. Ja tämä rutiini,vaikka olisi juuri käynyt tarpeillaan ulkona. Ikää n.2,5vuotta... TYTTI

Minun collieni on perinteinen koira; se "hautaa luut", jahtaa häntää ja söisi itsensä ähkyyn jos vaan sellaisen tilaisuuden saisi. Perheen greyhoundilla sen sijaan oli tapana poistua sohvalta sillä tavalla, että ensin se laittoi etutassut maahan, venytteli nautinnollisesti, nosti häntää, pieraisi ja jatkoi sitten tyytyväisenä matkaa...JANIKA

Meidän Väinö kissa käyttäytyy kuin koira, hän hakee lelut niinkuin koira ja tuo ne takaisin ihan jalkojen juureen käskeäkseen heittää uudelleen. Pringles sipsipurkin kansi käy oivana frisbeenä, josta hän myös kovasti pitää ja joskus ottaa kiinni jopa ilmasta! Asumme kerrostalossa ja postin tullessa Väinö juoksee ovelle kun alkaa postiluukkujen kolina kuulua, kun posti viimein tipahtaa omasta luukustamme, Väinö "hyökkää" postien kimppuun, ja kun itse menee hakemaan postit siitä lattialta ja kehuen sanoo "Hienosti Väinö hyökkäsi", Väinö puskee kerran kättä ja kävelee ylväänä ja rohkeana pois, aivan kuin olisi taas kerran tehnyt päivän hyvän työn. Joskus tuntuu aivan kuin Väinö olisi vain pieni lapsi joka ei puhu, joka asiassa hän seuraa perässä ja kovasti yrittää parhaansa mukaan auttaa. Toista kissaamme Väiskiä ei niinkään kiinnostaa muut kuin kissan perustarpeet, syöminen ja laiskottelu, rapsutukset ja silitykset. =) JENATSU

Älykästä tai ei, mutta meillä koira harrastaa tyhjien virvoitusjuomapullojen ja-tölkkien keräilyä lenkkeillessämme. Se löytää tyhjät kaljatölkit ja limupullot umpihangesta taikka korkeasta heinikosta ja kantaa ne ylpeänä kotiin asti. Näin toimiessaan otus pitää lenkkireittimme siistinä ja kartuttaa "hupirahastoa" pullojen ja tölkkien panttimaksuilla. ; )
Joskus kun sillä on maha sekaisin niin osaa pyytää riittävän ajoissa ulos ja tarvittaessa herättää keskellä yötä hyppimällä sänkyyn edes takaisin. Mieluummin lähden ulos vaikka pyjama päällä kun alan yöaikaan siivoamaan ripulikakkoja pitkin lattioita. : ) RESSU



Vuosia sitten olin kuumeessa ja makasin pitkälläni peiton alla palellen. Koirani Bella (pitkäkarvainen collie) hyppäsi sohvalle ja asettui päälleni makaamaan, laski päänsä pääni viereen tyynylle ja lämmitti minua. Nukuimme näin monta tuntia. Jo muutama vuosi aiemmin ollessani myyräkuumeessa Bella toimi "hoitajana". Sillä koiralla oli jokin vaisto hoitaa sairasta. ANSKU

Koira pentuna teki kahta kiellettyä makasi sängyssä selällään jalat x :nä syöden mun yöpaitaa Ensin piti mennä nauramaan muualle ennenku meni torumaan sitä. TIMO

Mun kani jakoi pelikortit aina jokaiselle pelaajalle. TIIA

Veljeni kissa, Kamu (nukkui pois viime jouluna 13. päivä 16-vuotiaana) oli meidän vanha viisas rouva :)
En muista, mikä vuosi se oli, mutta keitin kylmänä pakkaspäivänä kissoillemme maitoa että saavat sitä latkia. Ja kuten normaaliin tapaan, Kamu nousi takajaloilleen ja otti etutassuilla hellasta tukea, yhtäkkiä Kamu alkoi tassuilla yrittämään vääntämään hellan nappuloita ja me naureskeltiin, että nytkö se on oppinut tekemään ruokaa, että saakin tästä lähtien tehdä itsellensä ja kissakavereilleen murkinaa joka päivä. Myöhemmin me vasta ymmärrettiin, että sehän yritti vain sanoa, että "Ota nyt tyhmä ihminen se maito pois levyltä, maito kiehuu jo!" No, maitohan paloi pohjaan mutta maistui kissoille siitä huolimatta:) Kamu oli veljeäni vain 3 vuotta nuorempi. KISSAFANI

Muutama vuosi sitten jouduin sydänkivun takia lähtemään ensiapuun. Ennen lähtöä istuin keittiöntuolilla ja koiramme tuli viereeni, laitoin päänsä syliini ja katsoi silmiini lohduttavasti. Ei koiramme muulloin tee tuollaista. Älykäs veijari. PIONI

Olen omin silmin nähnyt koiran, joka meni haukkumaan ovelle ruuan jälkeen. No, toinen siitä sitten katsomaan kuka tulee, kesken oman ruuan. Sitten tämä haukkunut koira juoksee salama syömään toisen ruuat. Ahne koira se keinot keksii:D. OVELAT KOIRAT

Meillä aikoinaan kissa aavisti esikoisen syntymän. Tyttö päätti syntyä lähes neljä viikkoa etuajassa, josta minulla itselläni ei tietenkään voinut olla aavistustakaan. Synnytyksen käynnistymistä edeltäneenä iltana kissa kuitenkin alkoi hyöriä ja pyöriä ison vatsani ympärillä, puski ja haisteli sitä kuin viimeistä päivää. En ymmärtänyt sitä ollenkaan ja useamman kerran hätistin kattia kauemmas. No, muutama tunti siitä nousin yölliselle vessareissulle ja samalla menivätkin lapsivedet ja sairaalaan lähtö koitti. Kertaakaan aikaisemmin ei mahani ollut kissaa samaan tapaan kiinnostanut, joten se varmasti "tiesi", että jotain alkaa pian tapahtua:) SATU

Hei, minulla olisi tällainen juttu meidän Emma kissasta, joka on 11 kk vanha: meidän poika tuli koulusta kotiin ja hän alkoi laittamaan itselleen välipala aa ja Emma naukui vieressä että hänellekin pitäisi antaa jotain. Poika vaan jatkoi omaa välipalan tekoa, niin sitten Emma meni kissanruoka laatikolle ja toi suullaan ruokapussin pojan eteen ja katsoi anovasti silmiin, että anna nyt sitä ruokaa minullekin. ANNE

Älykkyyttä tai ei, mutta molemmat koiramme avaavat limupullon kierrekorkin. Tähän asti saaneet käsiinsä onneksi vain tyhjiä pulloja. Tuo taito lienee älykästä tuossa muodossa, mutta kun sitä taitoa käytetään myös koiranruoka-astian tyhjentämiseen, se tuntuu mielestäni tosi tyhmältä. Varsinkin kun kerään ympäri asuntoa levitettyä kuivamuonaa, josta syöty on niin iso osa kuin vatsoihin on mahtunut. Tuo kierrekannella varustettu säilytysastia myytiin meille "koirankestävänä". VENNIPPE

Mun sekarotuinen koira oli hyvä apu raskauden aikana. Jos oli tukala olo, kun poika pyöri, niin koira laittoi pään mahan päälle ja lapsi rauhoittui. Synnytykset myös arvasin koiran käytöksestä. Poika ja koira on vieläkin parhaat kaverit. KOIRA 9 POIKA 6



Meidän Skotlannin-hirvikoira yllätti koko perheen ajoittaisella älykkyydellään. Koira oli iältään noin 6-12 kk vanha ja sitä ei ole koulutettu. Eräänä päivänä perhe istui kahvipöydässä ja koira kävi makuulle keittiön sohvalle. Koira pudotti vahingossa sohvatyynyn lattialle, katsoi hetken tyynyä, nousi, otti tyynyn suuhunsa ja nosti takaisin sohvalle. Olimme aivan ihmeissään, onpa meillä viisas koira! No jatkossa ei se ei enää osoittanut moista älykkyyttä mutta on edelleen aivan ihastuttava koira! ANNELI

Hei, niistä eläimistä...Meillä oli vuosia sitten pihassa kaksi kesäkanaa, jotka käyskentelivät omassa aitauksessaan. Saksanpaimenkoiramme halusi kuitenkin pihamaalle seuraa ja kävi aina aamuisin tekemässä verkkoaitaan juuri kanankokoisen soikean aukon, reunat huolellisesti taivutettuina, josta kanat pääsivät ulos. Sieltä nurmikolta sitten löysin aina kaverukset, koira makaamassa pitkää pituuttaan ja kanat nokkimassa onnellisena kukkapenkkiäni. Tämä hellyttävä näytelmäj jatkui sitten koko kesän, turmioksi kukilleni ja eläinystävysten iloksi..ja ihanaksi muistoksi. MIRABELLE

Kuvat: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat