Cheek: Nyt ei-diggaritkin saavat tauon meitsistä

30.08.2014 14:14 -

Suomiräpin supertähti haluaa vaihteeksi rauhoittua. Kansan villinnyt stadionviikonloppu oli miehelle paitsi uran tähtihetki myös yhden aikakauden päätös.

Kuuntele koko haastattelu:

Cheek alias Jare Tiihonen on tehnyt vuosia juuri sitä, mitä on aina halunnut eli musiikkia. Uran tähänastinen huipennus on luonnollisesti kaksi täyttä Olympiastadionia peräkkäisinä iltoina, temppu, jota kukaan muu suomalainen artisti ei ollut aiemmin tehnyt.

– Olen tietenkin addiktoitunut tähän, mitä mä teen ja kun yhtäkkiä vedetään liinat kiinni, se on mulle itselle myös mielenkiintoinen paikka.

Viime vuodet kiireinen mies on antanut itselleen luvan olla tekemättä tai sopimatta mitään, mikä liittyy musikkiin.

– Mulla on kalenteri aivan auki. Tottakai mä voisin saman tien ruveta vaikka juonimaan uutta levyy tällä tauolla, mutta sittenhän se ei olisi tauko, se olisi vain keikkatauko. Mä haluun pitää tauon musiikista, tauon oikeestaan itsestäni. Tauon Cheekistä. Olen elänyt Cheekiä 24/7, ja elänyt sitä niin pitkään, että haluan katsoa, olisiko mun päässä jotain muitakin ajatuksia kuin pelkkää tätä uraa ja musiikkia.

Fanien kannattaa varautua siihen, että tauko tarkoittaa taukoa paitsi perinteisestä myös sosiaalisesta mediasta. Cheekin Instagram ja muut sometilit siis rauhoittuvat.

– Ne postaukset ovat kuitenkin samalla melkein viihdeuutisia. Kun mä laitan someen sen kuvan, niin sittenhän se nousee kaikkialle. Mä toivon, että myös fanit ja ne jotka eivät niin diggaa musta, saavat taukoa meitsistä. Ei tarvitse olla lukemassa koko ajan, miten "Cheek sitä, Jare tätä", Cheek naurahtaa.

(Radio Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat