Conchita Wurst esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa Serena Pop & Rockissa

29.08.2014 14:48 -

Kaksipäiväisen festivaalin ensimmäisenä päivänä, perjantaina 29. elokuuta juhlaa tähdittävä Wurst ei ole aiemmin esiintynyt näin pohjoisessa.

Tuorein Euroviisuvoittaja odottaa kovasti näkevänsä tapahtuman suomalaisia artisteja, sillä hän ei omien sanojensa tiedä Suomen musiikkikentästä "mitään".

Wurst tuleekin näkemään Espoon Serenassa tämän hetken suosituimmat artistit, sillä kattaukseen kuuluvat muun muassa Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Juha Tapio, Jukka Poika, JVG, Sanni, Anna Abreu, Pete Parkkonen, Kasmir ja Tuomas Kauhanen.

Megaballadien ystävä on ilmoittanut rakastavansa megaballadeja, mutta klubimusiikin ystävä nauttinee myös viikonloppufestivaalin Orkidea & Friends -show'sta.

Täysi-ikäisille tarkoitettu Serena Pop & Rock järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Serena Pop & Rock –festivaali Espoon Serena -vesipuistossa 29.-30.8.2014.

Radio Nova ja Kristoffer Ignatius tapasi Conchitan Helsingissä. Kuuntele, mitä Conchita kertoi elämästään viisuvoiton jälkeen.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat