Wigwamin laulajalta Jim Pembrokelta studioalbumi

06.08.2014 20:51 -

Pembroken edellisestä sooloalbumista on jo yli 30 vuotta. Pääosin Kansasissa nauhoitettu If The Rain päättää myös tuottaja Otto Donnerin ja laulaja-lauluntekijä Pembroken puoli vuosisataa kestäneen yhteistyön.

Torstaina 7. elokuuta julkaistava 11 kappaleen albumi  on Pembroken säveltämä ja sanoittama.

Se edustaa suomalaisen progen merkkiyhtye Wigwamin keulakuvana tunnetuksi tulleen Pembroken paluuta sooloartistina yli kolme vuosikymmentä hänen edellisen sooloalbuminsa, ja lähes 10 vuotta Wigwamin viimeisen levytyksen jälkeen. Lontoossa syntynyt ja nykyään Kansas Cityssä Yhdysvalloissa asuva Pembroke oli mukana perustamassa Wigwamia 45 vuotta sitten.

Mukana uudella albumilla ovat muun muassa vanhat kollegat kosketinsoittaja Pedro Hietanen (Wigwam) sekä kitaristi Jukka Orma (Jimbo).

Uusiakin työpareja oli mukana, kuten tunnustettu jazz-basisti Ulf Krokfors ja rumpali Mika Kallio

Tuottaja Donner ei ehtinyt nähdä albumin julkistusta. Myös trumpetistina ja säveltäjänä sekä sovittajana  kunnostautunut mies menehtyi kesken levyn viimeistelyn kesällä 2013, joten siitä tuli myös hänen pitkän uransa viimeinen tuotanto. Pembroken kanssa mies oli urakoinut jo vuodesta 1967, sekä Wigwamin albumeiden että Pembroken soololevyjen parissa.

– Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni uuden sooloalbumin Oton kanssa. Aikataulujen ja käytännön asioiden sovittelu vain vei aikaa. Halusin kokeilla kontrabassoa ja luonteva ehdokas oli Uffe Krokfors, jonka olin kyllä tavannut muttemme olleet soittaneet yhdessä. Sama koski Mika Kalliota. Tiesin kuitenkin, että kumpikin oli tehnyt töitä Oton kanssa ja uskoin yhteistyön varmasti sujuvan. Kun vielä Jukka Orma ja Pedro Hietanen lupautuivat mukaan, oli meillä loistava ryhmä kasassa. Ainakin paperilla, sillä tästä oli vielä pitkä matka äänitysten alkuun Kansasissa… Kaikki kuitenkin saatiin lopulta järjestymään ja lopputulos on tässä, kertoo Pembroke.

– Toivon, että levystä on musiikinystäville iloa pitkäksi aikaa. Koska If The Rain Comes jäi Oton viimeiseksi levytykseksi, sillä on senkin takia aivan erityinen paikka sydämessäni.

Kuvat: ja Cady Pembroke

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat