Stina Girs hehkuu onnea: Tulossa syyshäät!

02.07.2014 16:41 -

Idols-kisasta tuttu poppari Stina Girs hehkui säteilevänä Radio Novan Kesän ääni -kiertueella Lappeenrannassa. Onnellinen laulaja paljasti Annika Metsäkedon haastattelussa, että huhut tulevista häistä ovat totta.

- Kyllä! Lokakuussa. Tämä on mun vika neitikesä!, Stina myöntää.

Syyshäiden valmistelu on parhaillaan käynnissä. Toistaiseksi kaikki on sujunut mallikkaasti.

- Kutsut on saatu tiettävästi perille ja väkeä on jo ilmoittautunutkin! Pikkuhiljaa rupeaa vähän jännittämään, Stina myöntää.

Laulajan mukaan mahdollinen stressaaminen järjestelyistä saattaa vielä koittaa lähempänä suurta päivää, jolloin sen saa tuta oma puoliso ja lähipiiri.

- Olen aika stressierkki!



Stina aikoo pitää avioliitostaan huolimatta oman nimensä.

- Kyllä pidän oman nimeni, mutta otan sen toisen tuohon kylkeen. Taiteilijanimi säilyy edelleen.

Laulaja Stina Girs tuli monelle tutuksi vuoden 2011 Idolsista. Sydän edellä -debyyttialbumista on jo vierähtänyt muutama vuosi. Parhaillaan Stina valmistelee uransa toista studioalbumia, joka ilmestyy loppuvuodesta.

Kuuntele haastattelu:




(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat