Suomalainen rockin klassikkolevy nousi vihdoin viralliselle albumilistalle – 44 vuotta julkaisun jälkeen

05.05.2014 20:00 -

Tuoreen Suomen Virallisen Albumilistan uutuuksien joukossa on myös pitkäsoitto, joka sai odottaa ensimmäistä listamerkintäänsä 44 vuotta. Kyseessä on Wigwam-yhtyeen klassikkolevy Tombstone Valentine.

Erityisesti kattavista vinyylijulkaisuistaan tunnetuksi tullut Svart Records solmi viime vuonna Love Recordsin kanssa lisenssisopimuksen legendaaristen Love Records -albumeiden uudelleen julkaisusta ja näiden julkaisujen joukossa on myös  Wigwam-yhtyeen tuotantoa.

Tuoreimmalla Suomen Virallisella Albumilistalla onkin populaarikulttuurihistoriallisessa mielessä mielenkiintoinen ensikertalainen, sillä sijalle 42. nousi Wigwamin vuonna 1970 julkaistu kakkoslevy Tombstone Valentine. Lista-arkistojen mukaan pitkäsoitto ei aikanaan noussut listalle lainkaan, vaan ensimmäinen listamerkinnän saanut Wigwam-pitkäsoitto oli bändin kolmas albumi, vuonna 1971 julkaistu Fairyport, joka debytoi aikanaan sijalla 20.

Tuoreen albumilistan ykkösenä jatkaa kuitenkin tuoreempi julkaisu, nimittäin kärkipaikalla pysyttelee Kaija Koo Kuka sen opettaa -albumillaan, kun taas kakkoseksi nousee suoraan kotimaisen death metal -yhtye Insomniumin Shadows of the Dying Sun. Kolmospaikkaa hallussaan pitää tällä viikolla Tuomas Holopaisen The Life And Times of Scrooge ja neloseksi vuorostaan kipuaa Suvi Teräsniska Pohjantuuli-albuminsa platinapainoksella.

Katso koko lista täältä (IFPI)

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat