Euroviisuhuuma hidastaa Softenginen levyn ilmestymistä

28.04.2014 08:15 -

Vappu, tuo riemun täytteinen työväenjuhla, tulla jolkottelee. Suomen euroviisuedustajat juhlistavat vappuaan astetta suuremmissa puitteissa tänä vuonna.

Softengine on viidestä nuoresta miehestä koostuva yhtye Etelä-Pohjanmaalta, Seinäjoelta. Bändi osallistui taannoin Uuden Musiikin Kilpailuun ja kuinkas kävikään: mieskatras voitti koko kilpailun Something Better -kappaleellaan. Mitäkö bändi voitti? Vaatimattomat sata miljoonaa kuulijaa.

Bändi sai UMK:n aikana useamman levyn mittaisen levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Something Better -kappaleen tavoin yhtyeen tuleva levy on miesten omaa käsialaa. Levyn kaikki biisit on kyllä sävelletty ja sanoitettu, mutta Euroviisuihin liittyvät velvollisuudet ovat täyttäneet bändin kalenterin levyn teolta. Euroviisubiisi on rockia, mutta mitä tyyliä tuleva levy edustaa?

– Siinä on vaikutteita elektronisesta ja indie-musiikista. Meillä on paljon erilaisia biisejä, joista pari on aika samankaltaisia Something Betterin kanssa, yhtyeen keulakuva Topi Latukka paljastaa.

Levyn ilmestymisajankohta on vielä täysi mysteeri – myös itse bändille.  

– Tietenkin kaikkien sinkkujen määrä ja se, kuinka kauan niiden hype kestää, vaikuttaa levyn ilmestymiseen, kosketinsoittaja Henri Oskár selventää.

Jalalla koreasti elektronisen musiikin tahtiin

Ennen Euroviisuja juhlitaan kuitenkin vappua. Yhtye juhlistaa työväenjuhlaa Kööpenhaminassa, ja missä puitteissa! Miesten onneksi he eivät ole mediamyllytyksessä tai kenraaliharjoituksissa kellon ympäri. Heille on siunaantunut pari vapaapäivää, joten hekin pääsevät osallisiksi suurta juhlaa, kuohuvalla kilistellen.

Mitä musiikkia bändi suosittelee tähän riehakkaaseen juhlaan?

Zeddin Clarity-albumi on mahtava. Sitä kuunnellen menee varmaan meidänkin vappu Kööpenhaminassa, Henri vastaa pienen mietintätauon jälkeen muiden bändiläisten naureskellessa taustalla.

Kilpailun semifinaalit käydään kahdessa osassa 6. ja 8. toukokuuta. Suomen viisuedustaja, Softenfine, esiintyy semifinaalien toisessa osassa. Laulukilpailun voittaja selviää finaalilähetyksessä, joka nähdään 10. toukokuuta. Tänä vuonna Euroviisut järjestetään Kööpenhaminassa, Tanskassa.

Kilpailut

Uusimmat