Musiikkimaailman supertähtien käsittämättömät tulot yhdessä vuodessa - kyllä kelpaa laulaa

11.03.2014 08:52 -

Yhdysvaltalainen Billboard listasi musiikkimaailman megatähtien vuosiansioita vuodelta 2013. Kymmenen parhaiten tienaavien tähtien joukkoon mahtuu tuttuja nimiä, joiden joukossa on muutamia yllätyksiä.

Kyseessä ovat artistin/yhtyeen Yhdysvalloissa saadut tulot vuonna 2013. Mukaan on laskettu muun muassa tähtien ansiot kiertueista, levytetyistä kappaleista, rojaltit, sekä digitaaliset tulot musiikista ja videoiden suoratoistoista.

Todellisuudessa tähtien tulot ovat huomattavasti suuremmat. Mukaan ei ole laskettu esimerkiksi artistien ulkomailta tienattuja tuloja, eikä hyväpalkkaisia sponsorointisopimuksia.

Billboardin mukaan kovapalkkaisin tähti on ylivoimaisesti Taylor Swift, joka tienasi lähes 30 miljoonaa dollaria vuodessa. Etenkin Yhdysvalloissa megasuosittu laulaja painii omassa luokassaan, sillä esimerkiksi maailmanlaajuisesti supersuosittu Rihanna on samalla listalla "vasta" 20. sijalla vajaan 14 miljoonan dollarin vuosituloillaan.

Musiikin rahantekijät vuonna 2013 - Billboard TOP10-lista:

Taylor Swift $39,699,575.60

Kenny Chesney $32,956,240.70



Justin Timberlake $31,463,297.03

Bon Jovi $29,436,801.04

The Rolling Stones $26,225,121.71



Beyoncé $24,429,176.86

Maroon 5 $22,284,754.07

Luke Bryan $22,142,235.98



P!nk $20,072,072.32

Fleetwood Mac $19,123,101.98

Kurkkaa koko lista täältä

Kilpailut

Uusimmat