Kim Herold vaihtoi laulukielensä - tältä mies kuulostaa suomeksi

17.01.2014 07:35 -

Kim Herold on julkaissut uransa ensimmäisen suomenkielisen singlen Kaikki okei. Tähän asti mies on tehnyt musiikkia englannin kielellä, mutta nyt oli aika kokeilla jotain muuta.

- Puolitoista vuotta sitten aloin kirjoittamaan uutta musiikkia ja tein ison päätöksen. Olen tehnyt kaiken aiemman tuotantoni englanniksi, mutta kun tein pari biisiä suomeksi ja lauloin niitä läheisilleni, niin sain uusia yllättäviä reaktioita. Se kosketti ja inspiroi. Oli mukava huomata kuinka paljon lähemmäksi kuulijaa pääsi suomen kielellä. Niinpä päätin ottaa riskin ja siirtyä toiseen äidinkieleeni, Kim miettii.    

Kimin mukaan kappale kertoo vapaudesta ja lainaten suoraan kappaleen sanoja ”Aistit auki elämälle, sille mikä osuu tielle. Ei kulkematonta matkaa voi koskaan päästä perille”. 

Kuuntele Kaikki okei:

Kim Herold on tullut tutuksi englanninkielisestä musiikistaan. Hänet muistetaan erityisesti kappaleistaan Social Butterfly, Before I Marry You ja Easy Love. Kim Herold on julkaissut omalla nimellään kaksi albumia Easy Love (2011) ja DrunkSoberLoveMusic (2008). Humane nimellä Kimin musiikkia on julkaistu kahden levyn verran vuosina 2005 ja 2006.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat