Ella ja kaverit 2 viime viikon katsotuin ensi-iltaleffa

31.12.2013 15:01 -

Viime perjantaina 27.12.2013 ensi-iltansa saanut Ella ja kaverit 2 – Paterock veti elokuvateattereihin ensimmäisenä viikonloppunaan 22 000 katsojaa, mikä teki siitä viikonlopun viidestä ensi-iltaelokuvasta katsotuimman.

Timo Parvelan suosittuun lastenkirjaan perustuva Ella ja kaverit 2 – Paterock oli jopa suositumpi kuin ensimmäinen vuonna 2012 ilmestynyt Ella ja kaverit -elokuva.

- On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka kotimaista ja korkealaatuista kokoperheen elokuvaa arvostetaan. Paterockin aloitus on erityisen vahva, kun huomioidaan muut kuluneen viikonlopun ensi-illat ja yleensäkin joulukuussa elokuvateattereihin saapunut kotimainen ja kansainvälinen tarjonta. Katsojilla on nyt paljon hyviä vaihtoehtoja valittavanaan, kertoo Snapper Filmsin tuottaja Juha Wuolijoki.

Koko perheen seikkailussa valkokankaalle palaavat tutut lapset. Ellaa näyttelee Freja Teijonsalo ja Patea Jyry Kortelainen. Opettajana on Eero Milonoff ja hänen vaimonaan Iina Kuustonen. Koulun rehtoria näyttelee Armi Toivanen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Malla Malmivaara, Pirkka-Pekka Petelius ja Jouko Ahola.

Elokuvan on ohjannut Marko Mäkilaakso ja tuottanut Juha Wuolijoki.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat