Radionova.fi:n kysely: Mitra ja Sara yltävät Idolsissa jatkoon

11.12.2013 19:46 -

Idols-semifinaali käydään torstaina 12. joulukuuta Espoon Barona Areenalla. Radio Nova jakoi tapahtumaan lippuja ja selvitti samalla, kenen mahdollisuuksiin sivun kävijät uskoivat eniten.

Nova kysyi konserttilipujen jakoon osallistuvilta, kenen he uskoisivat pääsevän varmasti jatkoon: Nomi Enckellin, Joseph Miettisen, Mitra Kaislarannan vai Sara Kurkolan.

Suurin luottamus vallitsi oululaisen 21-vuotiaan Mitra Kaislarannan taitoihin, 46 prosenttia. Toiseksi eniten ääniä sai Sara Kurkola, 20 prosenttia. Hännänhuipuksi jäi Nomi Enckell, tosin niukasti.

Nelikon lisäksi semifinaalissa nähdään vierailevana tähtenä Antti Tuisku.

Idolsin voittaja saapuu Radio Novan haastateltavaksi perjantaiaamuna 20.12.2013. Suuri finaali käydään torstaina 19.12.2013.

Suorissa lähetyksissä katsojat päättävät, kuka jatkaa kisaa Idolsissa. Semifinaalin suosikkeja voi äänestää soittamalla ja tekstiviestein 12. joulukuuta klo 21.30 asti.

Kahdeksannessa äänestyksessä 12. joulukuuta on mukana neljä kilpailijaa. Äänestyksen päätteeksi kaksi kilpailijaa pääsee jatkoon, kun kaksi joutuu jättämään leikin kesken.

Lähetyksen lopussa äänet lasketaan ja vähiten ääniä saaneet kaksi kilpailija joutuvat jättämään Idolsin. Puhelinlinjat aukeavat uudelleen lähetyksen lopussa.

Hinta 0,99€/viesti tai 1,00€/äänestyspuhelu + pvm

Kuva: MTV3
(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat