Annika Metsäketo oppi isoäideiltään luonnon hyötykasveja, kertotaulua - ja kivuttomien hartioiden salaisuuden

19.11.2013 09:40 -

Konttorin Sari Seppälän mummo sai lapsenlapseltaan kukkia. Myös Sarin juontajaparin Annika Metsäkedon mummomuistoihin kuuluu Suomen luonnon antimet. Äidinäiti eli mumma iskosti päähän muita tärkeitä oppeja.

Radio Novan juontajat muistelevat tällä viikolla omia mummojaan perjantaina 22. marraskuuta vietettävän #soitetaanmummolle-päivän kunniaksi. Tänään on Annika Metsäkedon vuoro.

–Isin äiti eli Kouvolan mummu opetti, mistä kaikista luonnosta löytyvistä asioista voi tehdä helposti leluja ja asioita, millä voi leikkiä. Lisäksi saimme kokea luonnosta löytyvien kasvien hyötykäyttöä ja sitä, että yllättävän monta niistä voi syödä ja ne maistuvat hyvältä!

Siinä, missä isänäiti opetti pikku-Annikaa nauttimaan villiyrteistä ja muista herkuista, opetti äidinäiti seikan, joka on säästänyt naisen aikuisena kolotuksilta.

–Äidin äiti eli mumma opetti hyvän ryhdin läpäyttämällä aina yläselkään, jos kävelin jotenkin laiskasti tai kumarassa. Kiitos siitä hänelle hyvästä ryhdistä ja kivuttomista hartioista, näin aikuisena. Kesäisin me lapset vietimme pitkiäkin aikoja mumman kanssa mökillä ja siellä olen hänen kanssaan opetellut esimerkiksi kertotaulun, jonka varmasti tämän pänttäämisen takia osaan vieläkin, kertoo Annika.

– Molemmat isoäidit ovat olleet jo pitkän ajan poissa keskuudestamme, mutta he elivät kumpikin reippaasti yli 90 -vuotiaaksi.

Juhli kanssamme mummoja torstaina 21. marraskuuta! Mukana on monenlaisia mummoja, heti aamusta lähtien. Voit toki muistaa omaa mummoasi vaikkapa soitolla, ehkä jo heti tänään.

Kilpailut

Uusimmat