Markku Aro paljasti nuorekkaan ulkonäkönsä salaisuuden!

30.10.2013 13:25 -

Enbuske & Linnanahde Crew kutsui studioon vieraakseen legendaarisen laulajan Markku Aron, jonka ura käynnistyi vuonna 1968. Mies tunnetaan lukuisista hiteistään ja nuorekkaasta olemuksestaan.

Mikä on rakastetun laulajan ulkonäön salaisuus?

- Varmaan hyvät geenit ja elämäntavat on jonkinlaisessa järjestyksessä. Tarpeeksi urheilua ja vähän punaviiniä. Elämän pitää olla elettävää, vaatimaton laulaja mietti nuorekkuuttaan.



63-vuotias Markku Aro osallistui Syksyn Sävel -laulukilpailuun ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969. Sen jälkeen osallistumisia on kertynyt lukuisia. Tänä vuonna hän on taas mukana kappaleella Anna tulta. Lukuisista osallistumisista huolimatta, kisan kirkkain sija on vielä valloittamatta.

- En ajattele, voitanko. Minua jännittää kyllä enemmän, kuin nuorena. Vanhempana jännityksen sietokyky ei ole niin kova, kuin nuorempana. Se on ihan ok, Markku Aro miettii Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa.

- Näitä tapahtumia on vähemmän televisiossa. Ennen oltiin televisiossa 3-4 kertaa vuodessa. Nyt ollaan kerran tai kaksi kahden vuoden välein.

Kuuntele koko haastattelu. Mitä Markku Aro kertoi kestohitistään Jestas sentään?

Syksyn sävel nähdään kaksituntisena suorana lähetyksenä 30.10. kello 20.05 - 22.00 MTV3-kanavalla. Tuloslähetys nähdään kello 22.40 - 23.00.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat