Kari Tapion massiivinen muistokonserttikiertue Suomeen ja Ruotsiin - 20 lisäkonserttia

15.10.2013 20:05 -

Runsaat kaksi vuotta sitten menehtyneen laulajalegendan Kari Tapion muistoa kunnioittava ja mittavan menestyksen viime keväänä kerännyt kiertue jatkuu loppuvuodesta.

Sinut tulen aina muistamaan –kiertue etenee nyt myös Ruotsiin, jossa laaja esiintyjäkaarti nähdään marraskuussa viidellä eri paikkakunnalla. Lisäksi luvassa on 20 uutta konserttia Suomessa.

Marraskuun 15.–18. päivinä Ruotsissa nähtävän kiertueen konsertit pidetään Trollhättanissa, Skövdessä, Boråsissa, Örebrossa ja Tukholmassa. Konserteissa esiintyy Kari Tapion taustalla vuosikausia soittanut Hänen Orkesterinsa solisteinaan Kari Tapion poika Jani Jalkanen, Lauluyhtye Suora Lähetys, Kulkuriveli Jami, Amadeus Lundberg, Hanna Pakarinen, Saska Helmikallio, sekä Danny & D’Voices.

Kiertueen Suomen osuus alkaa 16.10. Hyvinkäältä ja päättyy 5.12. Vantaalle. Esiintyjäkaartiin kuuluvat Ruotsissa nähtävien tähtien lisäksi mm. Jani Wickholm, Eini, Matti Esko, Ilpo Kaikkonen, Johanna Iivanainen ja Kalle Jussila. Liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa.

– Isäni muistokiertue keräsi keväällä täydet katsomot ympäri Suomen. Olen saanut sen jälkeen yleisöltä runsaasti pyyntöjä uusien konserttien pitämiseksi, kertoo kiertueen järjestävä Joona Jalkanen. – Myös Ruotsissa on paljon Kari Tapion musiikin ystäviä, ja siksi matkaammekin nyt myös sinne.

Kiertueen nimi, Sinut tulen aina muistamaan, on peräisin Kari Tapion vuonna 1998 ilmestyneen studioalbumin sekä saman levyn ykköshitin nimestä. Teeman mukaisesti konserteissa kuullaan Kari Tapion tutuksi tekemiä lauluja sekä kappaleita, jotka ovat olleet Kari Tapiolle merkittäviä ja läheisiä. Kaikki konsertit juontaa Ilkka Vainio.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat