Lukuisat kotimaiset tähdet mukana Kari Tapion muistokonserteissa Suomessa ja Ruotsissa

14.08.2013 13:50 -

Runsaat kaksi vuotta sitten menehtyneen laulajalegendan Kari Tapion muistoa kunnioittava ja mittavan menestyksen viime keväänä kerännyt kiertue jatkuu syksyllä.

Sinut tulen aina muistamaan –kiertue etenee nyt myös Ruotsiin, jossa laaja esiintyjäkaarti nähdään marraskuussa neljällä eri paikkakunnalla. Lisäksi luvassa on 20 uutta konserttia myös Suomessa.

Marraskuun 15.-18. päivinä Ruotsissa nähtävä kiertueen konsertit pidetään Trollhättanissa, Skövdessä, Boråsissa ja Örebrossa. Konserteissa esiintyy Kari Tapion taustalla vuosikausia soittanut Hänen Orkesterinsa solisteinaan Kari Tapion poika Jani Jalkanen, Lauluyhtye Suora Lähetys, Kulkuriveli Jami, Amadeus Lundberg, Hanna Pakarinen, Saska Helmikallio ja Danny & D’Voices.

Kiertueen Suomen-osuus alkaa 16.10. Hyvinkäältä ja päättyy 5.12. Vantaalle. Muut konserttipaikat ovat Kuusankoski, Savonlinna, Mikkeli, Iisalmi, Joensuu, Imatra, Rauma, Tampere, Salo, Lohja, Pieksämäki, Järvenpää, Helsinki, Kotka, Suolahti, Seinäjoki, Kaustinen ja Ylivieska. Esiintyjäkaartiin kuuluvat Ruotsissa nähtävien tähtien lisäksi muun muassa Jani Wickholm, Eini, Ilpo Kaikkonen, Johanna Iivanainen ja Kalle Jussila.

- Isäni muistokiertue keräsi keväällä täydet katsomot ympäri Suomen. Olen saanut sen jälkeen yleisöltä runsaasti pyyntöjä uusien konserttien pitämiseksi, kertoo kiertueen järjestävä Joona Jalkanen.

- Myös Ruotsissa on paljon Kari Tapion musiikin ystäviä, ja siksi matkaammekin nyt myös sinne.

Konserteissa kuullaan Kari Tapion tutuksi tekemiä lauluja sekä kappaleita, jotka ovat olleet Kari Tapiolle merkittäviä ja läheisiä. Kaikki konsertit juontaa Ilkka Vainio.

Kuva: AXR

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat