Suomalaiskaunotar valloittaa maailmaa burleskiesiintyjänä
Sana burleski tuo mieleen takavuosien seksikkäät striptease -tanssijat höyhenpuuhkineen. Yhdysvalloissa taidemuoto on uudessa nousussa. Tomi Hinkkanen tapasi suomalaisen burleski-taitelija LouLou D'Vilin keikalla Kaliforniassa.
Burleskilla tarkoitettiin alunperin parodiaa. Burleski nousi suosioon 1800-luvulla kuningatar Viktorian ajan tiukkapipoisessa Englannissa. Se tarjosi kurissa ja herran nuhteessa elävälle kansalle harvinaisen ikkunan elämän iloisempaan puoleen. Burlesque oli musiikkiteatteria. Siellä ajan mittapuun mukaan rohkeasti pukeutuneet naistanssijat esiintyivät yleisön edessä. Yhdysvalloissa burleskista tuli osa vaudevillea, elävää musiikki- ja komediateatteria.
Amerikkalainen burleski kukoisti ennen toista maailmansotaa. Sen kuningattaria olivat Sally Rand, Mae West ja Gypsy Rose Lee. Heidän esityksiään voisi kutsua lähinnä sensuelleiksi. Ne enemmänkin vihjailivat kuin paljastivat kovinkaan paljon. Leslie Zemeckis kuvailee sen aikakauden burleskia juuri julkaistussa kirjassaan Behind the Burly Q. 70-luvulle tultaessa rohkeammat strip-tease-showt tekivät taiteenalasta lopun. Suurin osa nykyihmisistä on nähnyt burleskia vain valkokankaalla, kuten musikaaleissa Cabaret ja Chicago. Uuteen kukoistukseen ala lähti 90-luvulla, ja nykyään esimerkiksi LA:ssa on viikottain useita burleskiesityksiä.
Kuka tämä LouLou D’Vil on ja miten hän päätyi burleskialalle?
- LouLou on kotoisin Porvoosta. Ennen show-uraansa hän työskenteli Tampereella mainosgraafikkona. LouLou on kaunis ja kurvikas daami, jolla on korpinmustat, pitkät hiukset. Hänestä huokuu vanhan ajan glamour à la Rita Hayworth.
Tavatessamme hän on pukeutunut seksikkään tiukkaan, kermanväriseen pukuun. Valtoimenaan liehuvissa hiuksissa on kukkia ja käsivarsissa tatuointeja. Niissä on LouLoun idoleja, kuten pin-up -tyttö Betty Page. Oikeaa nimeään nainen ei halua paljastaa. Hänen mukaansa se rikkoisi illuusion fantasiasta, jota hän lavalla esittää. LouLou kumminkin löysi burleskin kuusi vuotta sitten. Vuotta myöhemmin ikänsä tanssia harrastanut kaunotar rohkaisi mielensä ja esiintyi Helsingissä ensi kertaa suurelle yleisölle. Positiivinen palaute kannusti jatkamaan. Kaksi vuotta sitten hän osallistui Las Vegasissa Miss Exotic World –kisaan. Sieltä tuli parhaan uuden tulokkaan palkinto. Tänä kesänä kävi vieläkin paremmin. LouLou kisasi samassa Vegasin tapahtumassa 10 muun burleskiesiintyjän kanssa. Hän napppasi palkinnot parhaasta klassisesta showsta ja himoitun pääpalkinnon parhaasta burleskiesityksestä. Nykyään 33-vuotias LouLou saa burleskista elantonsa ja kiertää jatkuvasti maailmalla esiintymässä, Tomi Hinkkanen kertoo.
Missä yhteydessä LouLou esiintyi Kaliforniassa, ja riittääkö nyt kesällä keikkaa?
- Kohtasimme Long Beachissa. LouLou oli kaupungissa esiintymässä Ink-n-Iron –festareilla. Sinne olikin tilattu vähän erilainen keikka. Nimittäin LouLou ja muut burleskitytöt pelmahtivat lavalle ”aikakoneesta”. Kukin esitti eri aikakautta – LouLou renessanssia. Hän itse pitää eniten 50-luvusta. LouLou suunnittelee koreografiat esityksiinsä ja on myös itsensä oma agentti. Alkuaikoina se merkitsi istumista puhelimessa. Nykyään hän on siinä onnellisessa asemassa, että tuottajat ottavat häneen yhteyttä. Burleskiesiintyjän rinnalla kulkee LouLoun ikäinen mies nimeltä Paroni. Lävistyksin, tatskoin ja implantein itsensä koristellut viiksekäs Paroni on itsekin show-alalla. Haastattelun jälkeen otan LouLousta valokuvia Long Beachin satamassa, historiallisen Queen Mary –valtamerialuksen edustalla. LouLou poseeraa ammattimaisesti. Yhtäkkiä ympärillämme on tusina ihmistä. Kaikki haluavat kuvan kauniista naisesta. Tähti poseeraa auliisti heillekin. Ja keikkaa pukkaa. Tänä kesänä LouLou D’Vil esiintyy Atlantin molemmin puolin. Burleskitähti on syttynyt!
--
Tomi Hinkkanen
Journalist
Los Angeles