Suomalaiset pitävät alle 40 vuotiaita parhaimpina kuskina - mikä onkaan todellisuus?

14.07.2013 15:15 -

Suomalaiset ovat itsevarmoja ajajia ja uskovat enemmän nuoruuden kuin kokemuksen merkitykseen ajotaidoissa. Kuitenkin tilastot kertovat toista. Karu esimerkki tästä oli kulunut viikonloppu (12-14.7), jolloin tieliikenteessä kuoli ja loukkaantui lukuisia nuoria.

Suomalaiset pitävät alle 40-vuotiaita parhaina kuskeina
Suomalaiset ovat itsevarmoja ajajia ja uskovat enemmän nuoruuden kuin kokemuksen merkitykseen ajotaidoissa. Lähes neljä kymmenestä kokee itsensä keskimääräistä paremmaksi kuskiksi, Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta selviää.

Neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että autoilija on taitavimmillaan silloin, kun ajokokemusta on muutamasta vuodesta 19 vuoteen.

Suomalaiset hankkivat ajokortin useimmiten 20 ikävuoden paikkeilla, joten parhaat ajotaidot sijoittuvat siten 20 ja 40 ikävuoden väliin.

Ainoastaan 13 prosenttia on sitä mieltä, että kuljettaja on taitavimmillaan 20 ajovuoden jälkeen. Se, kuinka kauan vastaajalla itsellään on ollut ajokortti, ei vaikuta juurikaan mielipiteisiin.

- Tulokset yllättävät, sillä todellisuudessa 45−64-vuotiaat aiheuttavat vähiten liikennevahinkoja suhteessa ajokorttien määrään. Heidän osuutensa ajokortin haltijoista on noin 40 prosenttia ja liikennevahingon aiheuttajista 28 prosenttia, ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen If:istä kertoo.

Kuuntele koko haastattelu:



Suhteessa ajokortillisiin 18−24-vuotiaat kuljettajat aiheuttavat eniten liikennevahinkoja. Ikäryhmän osuus ajokortin haltijoista on 10 prosenttia mutta liikennevahingon aiheuttajista 15 prosenttia.

Reilu kolmannes pitää itseään naapuriaan taitavampana kuskina
Suomalaiset arvioivat ajotaitonsa sangen myönteisesti. Lähes neljä kymmenestä kokee itsensä keskimääräistä paremmaksi kuskiksi. Puolet arvioi taitonsa keskiverroiksi ja ainoastaan joka kymmenes luokittelee itsensä keskimääräistä heikommaksi ajajaksi. Äskettäin kortin saaneiden sekä nuorien kuljettajien (18‒34 vuotta) arviot omasta ajotaidosta ovat muita kriittisemmät.

(Radio Nova, Kalenoja, Tiikkaja & Kallberg: Henkilöauton ajo-oikeuden haltijat. Ajoneuvohallintokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä nro 13 / 2008, Liikennevakuutuskeskus, If)

Kilpailut

Uusimmat